sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

Äänestän - totta kai!



Kun annan ääneni vaaleissa jollekin, se ei tarkoita sitä, että itse olisin mykkä seuraavat 4 vuotta.

Vaalit tuntuvat tällä kertaa poikkeuksellisen mielenkiintoisilta, kansanedustajiksi on tarjolla Vaasasta yli 20 ehdokasta. Valinnanvaraa siis on. Ottamatta kantaa kenenkään puolesta tai ketään vastaan, ja kertomatta ketä itse aikoo äänestää, voi kuitenkin toivoa, että vaasalaisia menee läpi. Päättyneellä vaalikaudella Vaasasta oli kaksi oikein hyvää kansanedustajaa, jatkopestin saaminen ja uusien vaasalaisten pääseminen eduskuntaan on kiinni meistä, siitä että sinä ja minä menemme äänestämään.

Ennakkoon voi vielä äänestää maanantaina ja tiistaina, kantakaupungin alueella Vaasa-infossa kaupungin kirjastossa tai Mira-talolla.

Itse taidan mennä suorittamaan kansalaisvelvollisuuteni vasta sunnuntaina. Menen kävellen, illan suussa Taidehalliin, ja kun sitten tulen kotiin – niin voin saman tien alkaa seurata TV:stä vaalivalvojaisia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...