TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




tiistai 31. tammikuuta 2012

Biokaasulaitoksen kuljetukset

Vaskiluodon Voima Oy etenee suunnitelmissaan rakentaa biokaasutuslaitos Vaskiluotoon nykyisen hiiltä polttavan voimalaitoksen yhteyteen. Merikuljetuksilla, laivoilla tuotavaa polttoainetta eli hiiltä on tarkoitus korvata maakuljetuksilla eli rekoilla tuotavalla turpeella ja biopolttoaineella.

Investointipäätökset on tehty, luvat ovat kunnossa, lainarahoitusta on nyt saatu, ja uuden tekniikan vaatimat perustustyöt ovat jo käynnistyneet. (Pohjalainen 31.1.2012)

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry on ajanut ja kannattanut Vaasan satamatiehanketta, joka mahdollistaisi aikanaan Vaasan sataman ja Vaskiluodossa toimivan teollisuuden kuljetusliikenteen siirtymisen ns. Vaasan kehätielle, ja siis pois nykyisiltä Vaasan ydinkeskustan läpi ajavilta reiteiltä.

Vaasan satamatien toteutuminen vaatinee niin pitkän ajan, että Vaskiluodon Voima Oy:n ja Vaasan kaupungin olisi hyvä yhdessä tehdä suunnitelmat ja päätökset siitä, että uuden biopolttoainetta käyttävän laitoksen maatiekuljetukset tullaan ajamaan Vaskiluotoon Sundomin kautta nykyistä tieverkostoa käyttämällä. Joiltain kohdin tiestöä on todennäköisesti parannettava kestämään raskaan liikenteen kasvu ja myös nostettava turvallisuustasoa liikenteen kulkiessa sielläkin asutuksen keskellä.

Tämä edellyttää nykyisillä kuntarajoilla myös Mustasaaren päättäjien ja suunnittelupuolen virkamiesten halua yhteistyöhön Vaasan päättäjien ja virkamiesten kanssa. Tämän toivoisi olevan mahdollista.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Presidentin vaalit

Haavisto vai Niinistö?

Oma blogikirjoittaminen on jäänyt vähiin, kun on tullut seurattua muiden blogeja, ja erityisesti nyt tätä niin mielenkiintoista ja jännittävää PRESIDENTINVAALI kisaa!

SOME eli sosiaalinen media käy nyt valitettavasti rajua ja osittain asiatontakin väittelyä ehdokkaiden paremmuudesta / sopimattomuudesta hoitamaan Suomen presidentin virkaa. Tämän saattoi toki ennalta arvatakin. Syy tähän ei tietenkään ole pelkästään uusissa teknisissä mahdollisuuksissa. Me ihmisethän näitä foorumeja ym. käytämme, - vaikkei tätä aina uskoisi. Monet kirjoittavat omalla nimellään viestejä ja kommentteja, ja jotkut toiset myös nimettöminä, nimimerkkien suojassa. Sekin kun on ihan laillista, ainakin vielä.

Ehdokkaat itse välttelevät toistensa arvostelua ja arvostelemista, mikä onkin TV-keskusteluissa koko kansan edessä ehdottomasti oikein. Herrasmiehiä ovat molemmat, heitä on todella mielenkiintoista kuunnella niin väittelyissä kuin haastatteluissakin.

Molempien ehdokkaiden tilaisuuksiin olisi pitänyt ehtiä käydä. Pekka Haaviston tilaisuudet olivat tänään täällä Vaasassa. Valitettavasti en itse päässyt paikanpäälle kuulemaan, työ koulussa kun ei jousta, vaikka mieli olisi tehnytkin.

Seuraan tilannetta ihan loppuun asti, en käy ennakkoon äänestämässä, sillä haluan kuulla vielä lisää molempien ehdokkaiden ajatuksia, lukea myös mitä gallupit väittävät, ja keskustellakin vielä, ainakin vaimon kanssa, valintaani vaikuttavista seikoista.

Äänestää lupaan varmasti – sunnuntaina illalla, ja tulla sitten taas suoraan TV:n ääreen! Jännäksi voi mennä.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Yleiskaavasta valituksia tulossa

Vaasan valtuuston 13.12.2011 hyväksymästä kokonaisyleiskaavasta on tehty valituksia. Yksityisiä tahoja ja yhdistyksiä on jo jättänyt tai ovat viime hetkessä jättämässä valituksia erilaisista yleiskaavan kohdista. VKA ry jättää kaksi valitusta:

1. Vaadimme kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista siltä osin, kun se koskee Vaskiluodon alueella Niemeläntien varteen ja nykyisen leirintäalueen paikalle tehtyjä AK merkintöjä (asuinkerrostalojen alue), ja näiden merkintöjen tilalle V (virkistysalue) ja RL (leirintäalue) merkintöjä mahdollistamaan nykyisen metsäalueen säilymisen kokonaisuudessaan rakentamattomana ja leirintäalueen pysymisen nykyisellä paikallaan.

2. Vaadimme kaupunginvaltuuston päätöksen kumoamista siltä osin, kun se koskee nykyisen keskustan osayleisyleiskaava-aluetta, Keskusta Centrum YM/MM 08.11.95. Kokonaisyleiskaava tulee hyväksyä tältä osin ns. strategisena, oikeusvaikutuksettomana, ja pitää nykyinen voimassaoleva keskustan osayleiskaava oikeusvaikutteisena.

Valitukset tulevat julkisiksi loppuviikosta, yhdistyksemme valitukset perusteluineen julkaistaan tällöin yhdistyksemme virallisilla nettisivuilla  http://vkaicv.nettisivu.org/

Kultaiset kirjekuoret


Kuva: MS. Kuvassa Gustav Tujulín ja Aimo Nyberg


Kuva: MS. Kuvassa Torsten Björkholm ja Aimo Nyberg

Asukasyhdistyksemme pitkäaikaiset hallituksen jäsenet saivat 10.1.2012 kokouksessamme ”kultaisen kädenpuristuksen” puheenjohtajalta, ja kultaisessa kuoressa myös pienet lahjakortit kirjakauppaan kiitokseksi tehdystä työstä yhdistyksen hallituksessa ja jäseninä. KIITOS! TACK!

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Yleiskaavamerkinnät ja –määräykset


Kuva: Asko Halme

Vaasan valtuuston 13.12.2011 hyväksymä kokonaisyleiskaava löytyy netistä  täältä

Jos sinulle on epäselvää, mitä oikeusvaikutteinen yleiskaava merkitsee, ja mitä sen merkinnät tarkoittavat, niin tutustu Ympäristöministeriön oppaaseen  Yleiskaavamerkinnät ja -määräykset

Valitusaika menossa!

30 päivän valitusaika on menossa. Valitus tulee tehdä Vaasan hallinto-oikeuteen asianmukaisin liittein 19.1.2012 mennessä.

Asukasyhdistyksemme hallitus kokoontuu 10.1.2012 arvioimaan tilannetta. Esiin nousee selkeästi kaksi, ehkä kolme kipukohtaa, jotka on syytä pohtia kaikilta kanteilta perin pohjin.

Ensimmäisenä mainitsen yhdistyksemme pitkäaikaisen kannan (viimeksi keskusteltu syyskokouksessamme) Vaskiluodon metsäalueen puolustamisesta ja leirintäalueen säilymisestä nykyisellä alueellaan. Myös valtuuston hyväksymään kokonaisyleiskaavaan merkityt Vaskiluodon kärjestä, nykyisen leirintäalueen kohdalta tehdyt silta- tai muu yhteysmerkinnät Mansikkasaareen ja Hästgrundin saareen ovat hämmentäneet monia, erityisesti veneilijöitä.

Toisena vakavana ongelmana Kantakaupungin asukasyhdistyksen kannalta nousee kysymys keskikaupungin arvokkaiden rakennussuojelulailla ja kaavalla suojeltujen rakennusten kohtelu sellaisessa tilanteessa, että oikeusvaikutteiseksi tulee hyvin suurpiirteinen, koko kaupunkia koskeva kokonaisyleiskaava. Keskustassa on voimassa valtuuston hyväksymä, ministeriön vahvistama osayleiskaava, jonka oikeusvaikutus päättyy näillä näkymin hyvin pian. Ellei siis valituksen kautta tilannetta muuteta, kokonaisyleiskaavaan voidaan tältä osin tehdä tarvittava muutos.

Keskikaupungin läpi ajava liikenne on jo tänä päivänä ongelma. Erityisesti kuljetusliikenne Vaskiluotoon ja sieltä takaisin päin tuleva sataman ja rekkaterminaalien paluuliikenne pitää tulevaisuudessa pystyä ohjaamaan Vaasan Satamatielle, Vaasan kehätielle. Tästä on suunnitelmat saatu kokonaisyleiskaavaan, mikä on erinomainen asia. Vaskiluodon siltaremontin ja siihen kuuluvien liikennejärjestelyjen myötä on myös toivoa pienistä parannuksista ainakin Vaasanpuistikon alkupään kohdalla.

Valtuuston joulukuussa hyväksymässä yleiskaavassa on Vaskiluotoon, Myrgrungiin, Sundomiin suunnitteilla uusia asuinalueita, ne tulevat merkittävästi lisäämään liikennettä yleensäkin Vaasan keskustassa, mutta myös läpiajoliikennettä vaihtoehtoisten ajoreittien puuttuessa. On kuitenkin muistettava, että tiet ja kadut ovat kaikkien käytössä olevia yleisiä liikenneväyliä, ja ko. osuus myös EU-tasolla korkean statuksen omaava tieyhteys Ruotsin kautta koko Eurooppaan. Sataman ja laivayhteyksien säilymiselle ja kehittymiselle pitää antaa kaikki mahdollinen tuki.


Ilmakuvat Vaasasta: Asko Halme

Hiihtokausi avattu

Toivotan kaikille asukasyhdistyksemme blogia seuraaville

ONNELLISTA JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2012!


Kävimme vaimon kanssa testaamassa, miltä tuntuu hiihtää Vaskiluodon hiihtolenkki eri suuntaan kuin viime talvena. Pakkasta oli lauantaina n. - 10°, ihmeen hyvä latu oli saatu aikaan aika vähäisestä lumesta. Nykyinen, pari vuotta sitten levennetty kuntorata palvelee nyt oikein hyvin sekä perinteisen tyylin, että luistelutyylin hiihtäjiä. Ylä- ja alamäkiä on, kuten oli toiseen suuntaankin hiihdettäessä. Olisikohan rata näin hiihdettynä jopa nopeampi, ainakin nyt siltä tuntui. En toki enää nykyään hiihdä kellon kanssa kilpaa, slowlife tuntuu muutenkin sopivammalta elämänasenteelta kuin kaikenlainen turha kiirehtiminen.

Hiihtosuunnan muuttuminen ei tuntunut hullummalta. Hyvä näin! Turvallisuus todellakin paranee, meneehän latu parissa kohdin yli autotien.Idea hiihtosuunnan muuttamisesta on lähtöisin Mauri Öljymäeltä ja Raimo Havuselalta. Tämä on oikein hyvä esimerkki siitä, että turvallisuutta ym. parantavia ehdotuksia kannattaa tehdä. Kiitokset tässä tapauksessa ovat paikallaan siis sekä idean esittäjille, että toteutuksesta vastanneille kaupungin virkamiehille, ja tietenkin myös latujen ylläpitäjille!