torstai 2. helmikuuta 2012

Uskottava on

Insinöörit osaavat!

Vaasalaiseen osaamiseen ja laajemminkin eri alojen insinöörien ja huippuammattilaisten tietoihin ja taitoihin on suhtauduttava suurella kunnioituksella. Tästä on oiva esimerkki ja todistusvoima, kun katsoo mitä tapahtuu parhaillaan Sundomin tuulivoimatyömaalla. 250 tonnin painoinen naselli eli konehuone nostettiin eilen yli sadan metrin korkeuteen kahden jättinosturin avulla. Vastaavanlaista tandemnostoa ei Suomessa ole koskaan aikaisemmin tehty.


Valtavan korkea nosturi odotti nasellia jo joulukuusta asti.


24.1.2012 auringonlasku.


1.2.2012 klo 15 jälkeen naselli alkoi noista n. 2 m minuutissa. Vastavaloon kuvatessani jouduin käyttämään suodattimia. Kuvassa nasellista ylöspäin vasemmalla oleva valopiste ei ole Ikaros vaan helikopteri.


Helikopteri pörrää lähellä nostureita ja oletettavasti myös kuvaa tapahtumaa. Minun piti tyytyä seuraamaan tilannetta n. 6 km päästä, kotiparvekkeelta.


Nasellin nosto kesti pimeän tuloon asti.


Paikoilleen se onneksi saatiin!

Tuulivoimalan kolme lapaa on lehtitiedon mukaan (Pohjalainen 2.2.2012) tarkoitus saada paikoilleen vielä huomisen perjantain ja viikonlopun aikana. Keliolosuhteet ovat haastavat, kylmän jälkeen on tulossa lunta ja tuiskua. Toivotaan tälle tuulivoimalateknologian protohankkeelle ja sen toteuttajille kaikkea hyvää, sekä onnea ja menestystä myös pidemmällä aikavälillä!

Jatkan kohteen kuvaamista lähi päivinä. Kuvia on siis tulossa lisää.

Aikaisempia kuvia samasta aiheesta löydät tästä blogista viime vuodelta 27.10 ja 21.12.

Blogijutun kuvat: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...