sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Lintuja kyllä näkyi

Merenkurkun lintutieteellisen yhdistyksen MLY ry:n ja asukasyhdistyksemme yhteisellä LINTUKÄVELYLLÄ Vaasassa, tarkemmin sanottuna Kuntsin edustan laiturilla ja Hietasaaressa bongattiin tänään 29.4. seuraavat lintulajit: sinisorsa, kyhmyjoutsen, kalatiira, naurulokki, kalalokki, harmaalokki, selkälokki, meriharakka, isokoskelo, merikotka, kottarainen, västäräkki, pikkuvarpunen, viherpeippo, peippo, pulu, ja pikkutikka (ääni havainto). Nämä 17 lajia ainakin kirjattiin nähdyksi.

Mukana olleiden ”ruokahalu kasvoi syödessä”, eli aika nopean ja lyhyen kävelyn jälkeen päätimme vielä tehdä tutustumiskäynnin Vaasan alueen uusimmalle lintutornille eli Maalahden Gålöreniin. Tornista tehdyt viimepäivien havainnot houkuttelivat autoajelulle. Koska evästäkin oli mukana ja käytössä pari autoa, porhalsimme Maalahteen.

Tornissa sattui olemaan myös ko. tornihankkeen isä ja puuhamies Tapio Osala. Häneltä kuulimme mm. sen, että Gålörenin torni, alueen uusin lintutorni, on heti mukana 5.5.2012 järjestettävässä valtakunnallisessa Tornientaistossa. Tapio itsekin kuuluu joukkueeseen! Tänään tornilla nähtiin kahlaajia, kuten valkovikloja, punajalkavikloja, liroja, ruskosuohaukkakin lenteli useaan otteeseen hiekkasärkkien ja rantakosteikkojen yläpuolella. Komea näky!



Kuvat AN. Gålörenin lintutornilla 29.4.2012. MLY ry:n pj. Ari Lähteenpäällä oli paitsi asiantuntemusta ylitse muiden, niin myös asiaankuuluvat varusteet lintubongaukseen.


Asukasyhdistyksemme varapj. Asko Halme ei ollut aikaisemmin käynyt tällä lintutornilla.

Miltä eri lintulajit näyttävät, ja mitä lintubongaus kaiken kaikkiaan nykyään on, selviää tutustumalla nettisivustoihin:

BIRDLIFE

TIIRA

MLY r.y.

GÅLÖREN LINTUTORNI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...