perjantai 25. tammikuuta 2013

Jatkuu...



Kuva: H A-K

Jatketaan, asialinjalla, ja omalla persoonallisella tyylillä. Sain asukasyhdistyksemme hallitukselta valtuudet jatkaa ”entiseen malliin” näitä blogikirjoituksia. Uskoakseni tämä onnistuu, välillä harvemmin ja joskus jopa kiihkeäänkin rytmiin, harvemmin kuitenkaan yötä myöten kirjoittaen.

Nytkin on ollut yli viikon paussi, opetustyö on vienyt myös ilta-aikaa, eikä ihan mistä vaan ole tehnyt mieli kirjoitusta tehdä. Joutavia on turha puhella, saatikka kirjoittaa!

Asukasyhdistyksemme blogilla tulee pian kaksi vuotta täyteen, ja mielestäni ainakin määrällisesti tekstiä on syntynyt ihan kohtuudella. Sisällöllisesti toki monipuolistamisen varaa aina on!

Muitakin kirjoittajia olen yrittänyt saada mukaan. Toiveena on ollut erityisesti ruotsinkielellä kirjoittavat. Haluan pyytää tätä kauniisti edelleen! Blogimme tunnettavuus paranee vain, jos saamme mukaan tunnettuja henkilöitä, valtakunnantason poliitikkoja tai muita asiantuntijoita.

Ajankohtaisia haastatteluja tarvittaisiin mielestäni myös. Perinteisesti kirjoittamalla, kysymys ja vastaus periaatteella, tai sitten Kari Lajusen esimerkin mukaisesti, -kännykkävideohaastatteluja tekemällä!  Vaasalaisia.infossa viimeaikoina julkaistut poliitikkojen haastattelut ovat mielettömän hieno aluevaltaus vaasalaiseen ajankohtaiseen tiedonvälitykseen! Kiitokset tästä Karille ja tietenkin myös Tapio Parkkarille.

Oletko Sinä valmis kertomaan näkemyksiäsi meille muille jostain sinun mielestäsi tärkeästä asiasta? Lyhyt, rento, nopeastikin tehty juttu on mielestäni paras. Kerro minulle ideastasi, niin tehdään myös tähän blogiin kiinnostavaa ja tärkeää luettavaa / videokuvaa. Esim. asukasnäkökulma asiaan kuin asiaan, tai ”ulkopuolisen tarkkailijan” ja jopa siis ei-vaasalaistenkin mielipiteet, ajatukset ovat erittäin tervetulleita. Tietenkin myös virkamiesten, poliitikkojen kannanotot, perustelut, pohdinnat ovat aina todella kiinnostavaa luettavaa.

Minun tehtävä on tietenkin näitä juttuja yrittää haalia kasaan, kysellä henkilökohtaisesti, tutuilta ja tuntemattomilta, innostaa heitä ilmaisemaan omia tuntojaan asukasyhdistyksemme blogissa.

Suoraan tähän blogiin saa vain kommenttikirjoituksia. Näiden juttujen perään siis, omalla nimellä tai miksei myös nimimerkillä. Tähän mennessä kommentteja on ollut kovin vähän, ja kaikki ovat olleet asiallisia. Olen iloinen, ettei minun ole tarvinnut poistaa sivustolta toistaiseksi mitään.

Varsinaiset tekstit, kirjoitukset, haastattelut, kuvat, videot on mahdollista saada julkaistua tällä Vaasa ennen ja nyt – sivustolla lähettämällä ne s-postilla minulle osoitteeseen aimonyberg(at)gmail.com.

Eipä muuta tällä kertaa, pidetään yhteyttä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...