torstai 16. toukokuuta 2013

Koonti eilisestä asukasillasta

Eilisillan monipuolinen asukasilta Vuorikodissa talon esittelyineen, valokuvien katseluineen, tarjoiluineen oli onnistunut kokonaisuus.

Mukavan yhdessäolon, vapaan jutustelun päätteeksi sääntömääräisessä asukasyhdistyksemme kevätkokouksessa pöytäkirjaan kirjattiin mm. seuraavaa:

• Entisen linja-autoaseman aukion alueen suunnitelmat etenevät nyt hyvällä mallilla. Tämänkertainen suunnittelukierros etenee kuten pitääkin, sitä ei tällä kertaa tehdä ainakaan yksinomaan maksimaalisen taloudellisen hyödyn saamiseksi kaupungille. Kuulemismenettelyt ja tuleva arkkitehtikilpailu toivottavasti takaavat nyt sen, että lopputulos on laadukas ja monipuolinen, ja on kaupunkilaisille sekä hankkeen toimijoille mieleinen.

• Kirjasimme ylös myös kaupunginhallitukselta, suunnittelujaostolta saadun vastauksen yhdistyksemme aikaisemmin tekemiin lausuntoihin ja kansalaisaloitteeseen. Asia koskee Vaasan satamatietä Vaskiluodosta Sundomin kautta Vaasan ulkopuolisille pääteille, ja siis myös liikennejärjestelyjä kantakaupungin alueella, Vaasanpuistikolla, Koulukadulla jne. Kaupungin toimet ja yhteydenpidot Valtion tiehallintoon ovat samoilla linjoilla, kun yhdistyksemme mielipiteet, eli asiat etenevät, sillä aikataululla kun se on mahdollista.

• Keskustelut toivat esiin myös seuraavia toiveita, aloitteita kaupungille ja muillekin tahoille esitettäväksi:

- Kaupunki voisi ostaa Fenno Hotellin, ja perustaa sinne dementiakodin
- Korsholman musiikkijuhlille tai kesällä / syksyllä johonkin muuhun kulttuuritilaisuuteen olisi hienoa saada Espanjasta balettiesityksiä kastanjetteineen piristämään elämää kaupungissamme.
- Luonnonkukkia toivotaan suojeltavan nykyisillä paikoillaan myös kaupunkialueella, ja jonkinlaisia luonnonkukkakeitaita voisi perustaa nykyisiin puistoihin ihmisten iloksi ja koululaisten opetuspaikoiksikin.

Kevätkokouksen asialistalla olleet sääntömääräiset asiat tulivat käsitellyiksi. Vuoden 2012 toimintakertomus, toiminnantarkastajienlausunnot, ja vastuuvapaus hallitukselle käsiteltiin ja hyväksyttiin.

Henkilövalinnat tehdään syyskokouksessamme, niitä ei siis nyt tarvinnut miettiä. Nykytoiminnan jatko ja uusien ideoiden eteenpäin vieminen vaatii kyllä uusia ihmisiä mukaan. Yhdistystämme vaivaa ikääntyminen, näin tuntuu olevan kovin monissa tämän päivän yhdistyksissä. Kokemuksen ja perinteiden siirtyminen eteenpäin on tärkeää, ja pohja uudenlaisillekin toiminnoille.

Nuorten mukaan tuloon perinteisiin yhdistyksiin on kovin haasteellista. Tuntuu siltä, että asukasyhdistystenkin toiminnassa tulisi olla paljon enemmän konkreettisia tapahtumia, yhden asian tempauksia, suoraa toimintaa, eikä niinkään papereiden pyörittämistä ja pitkiä kokouksia sisätiloissa.

Vuorikotiin tutustuminen ja myös talossa asuviin ikä-ihmisiin tutustuminen oli eilen tosi hieno kokemus. Monille meistä tämä oli ensimmäinen kerta, kun tuli vierailtua talossa. Hienot ovat puitteet, ja kuulimme myös uusista suunnitelmista, mm. viriketoimintaan liittyen, ja kesällä toteutettavasta piha-alueen kehittämisestä, puutarhan istutuksista, uusista istumapenkeistä jne.

Esa Siltalopin valokuvat, ja alussa nähty varhainen nuoruuden elokuvakokeilu, olivat illan kohokohta. Näin hienoja kuvia pääsee tosi harvoin näkemään. Näimme kuvia paljon, myös maailmalta ainutlaatuisista kohteista, mutta erityisen iloisia voimme olla siitä, että Esa kuvaa kotikaupunkiamme Vaasaa. Ja sen hän tekee sellaisella intohimolla, johon hyvin harva tänä päivänä pystyy. Valokuvaamista harrastetaan paljon, sen kuvataideopettaja tiedän, mutta tosi ammattilaisen jälki on jotain aivan muuta.

Esalta kysyttiin, kehittyykö kuvaamisen taito vielä hänen tasoisellakin kuvaajalla? Nöyrästi hän vastasi, totesi, kyllä, uutta oppii ja kokee koko ajan, mutta se tarkoittaa jatkuvaa kameroiden kanssa oloa. (Esa kuvasikin itseään myös sanomalla, että on syntynyt kamerakädessä…) On oltava liikkeellä mihin aikaan vuorokautta tahansa, ja kaikkina vuodenaikoina. Tuloksena syntyy erinomaista valokuvaa, joka on ehdottomasti tämän päivän valokuvataiteen huippua. On hienoa, että Esalla on menestyneen yritystoiminnan ohella mahdollisuus myös kuvata juuri sitä mitä hän itse haluaa. Hän etsii ja löytää Vaasastakin sellaisia ainutlaatuisia hetkiä, kuva- ja näkökulmia, joiden arvo on korvaamattoman suuri jo tässä ja nyt, ja varmasti erityisesti myös tuleville ikäpolville. Uusia valokuvakirjojakin on odotettavissa. Jäämme mielenkiinnolla odottamaan! Samoin mahdollisesti vastaavanlaisia kuvien katseluiltoja. Kiitos eilisestä.



Kuva: Esa Siltaloppi, 12.5.2013

Niille, jotka eivät olleet eilen Esan kuvia katsomassa, tässä vielä muutama linkki: http://esasiltaloppi.fi/videoesittely/
http://esasiltaloppi.fi/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...