torstai 29. elokuuta 2013

Mikä viikonloppu nyt on?

Tapio Osala on monessa mielenkiintoisessa mukana! Hänen harrastuksiinsa kuuluu mm. petolintujen rengastusta, huimia uintiretkiä Vaasan saaristossa, vain viimeaikaisia juttuja mainitakseni. Tottakai ex-kunnallispoliitikko on mukana myös politiikan tehtävissä edelleenkin, lautakuntatyössä ainakin.

Ja sitä paitsi Tapio vetää puheenjohtajana myös yhtä Vaasan suurinta yhdistystä, Pingviinejä eli avantouintiseuraa. Ja pianhan merivesi on taas ihanteellisen kylmää!

Tapio on aina ajassa kiinni, juuri oikeissa asioissa ja oikeaan aikaan!

Kuten nyt, - hän ei löytänyt Wikipediasta mitään tietoja Huvilakauden päättäjäisistä. Ja kyse on sentään meidän vaasalaisten mielestä yhdestä vuoden tärkeimmästä viikonlopusta.

Niinpä Tapio päätti kirjoittaa tekstin Wikipediaan  itse.

Lainaus Tapio Osalan FB-sivulta (pyysin luvan laittaa tekstin myös tähän blogiin)

”Huomasin, että huvilakauden päättäjäisistä ei ollut mitään Wikipediassa: Pian on:
 "Huvilakauden päättäjäiset”
Huvilakauden päättäjäiset (myös Saarikauden päättäjäiset, Saaren lopettajaiset) on Vaasan seudulla pidetty suuri juhlapäivä. Sitä vietetään kesämökeillä "huvilakauden" päättymisen vuoksi elokuun viimeisenä lauantaina ja viikonloppuna.
"Huviloiksi" kutsutaan myös vaatimattomia kesämökkejä Etelä-Pohjanmaan rannikolla, Vaasan seudulla. Huvilakauden päättäjäisissä poltetaan kokkoja ja käytetään ilotulitteita. Usein kutsutaan vieraita ja suuri osa vaasalaisista on omilla kesämökeillään tai sitten toisen mökinomistajan vieraana.
Juhlaa on vietetty jo 1800-luvulla. Perheen isä vei koulujen päätyttyä toukokuun lopussa äidin ja lapset veneellä usein saaressa sijainneelle kesäasunnolle, huvilalle. Perheenisä kävi täydentämässä vesi- ja ruokavarastoja viikonloppuisin.
Koulujen alkaessa vasta syyskuussa väki kotiutettiin kaupunkiin elokuun viimeisen viikonlopun sunnuntaina. Siksi "huvilakauden päättäjäiset", "saaren lopettajaiset" on elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Huvilakauden päättäjäisiä vietetään Vaasan seudulla pääasiassa mökeillä. Kokkolassa samaan aikaan vietettävä "Venetsialaiset" on enemmän kaupunkijuhla. Juhlana huvilakauden päättäjäisiä pidetään Vaasan seudulla lähes yhtä tärkeänä kuin juhannusta.
Juhla on levinnyt myös saariston ja rannikon ruotsinkielisen alkuperäisväestön pariin vaikka se alun perin olikin vain kaupunkilaisten kesäasunnoillaan pitämä juhla”.”

Tapio Osala

Hyvää tekstiä, ja se siis tulee Wikipediaan, kunhan ylläpito sen siellä ensin hyväksyy.

















Kuva: AN. Uiminen meressä on suosittua Vaasassa. Myös talvella.

Tutustu Pingviinien nettisivustoon.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...