TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




tiistai 29. lokakuuta 2013

Järkevä päätös

Vaasan kaupunginhallitus päätti eilen yhteistoimintaryhmän esityksen mukaisesti, ettei kaupunki lomauta henkilöstöään vuoden 2013 aikana. Perustelut lienevät osittain jopa taloudelliset, - mahdollinen hyöty ainakin opettajien lomauttamisesta olisi plusmiinus nolla, sillä kaupunki menettäisi lomautukset toimeenpannessaan ainakin opeturyhmien pienetämiseen myönnetyt valtion tukirahat.

Vuosi 2014 on sitten jo toinen asia. Kaupungin säästötavoitteet ovat sen verran suuria, että melkoinen ihme saa tapahtua, jos lomautuksilta ensi vuonna voidaan välttyä. Yt -neuvottelut jatkuvat vuoden 2014 osalta suunniteltavista toimenpiteistä 8.11.2013.

Tämän vuoden säästötavoite eli 1,2 miljoonaa voi jopa toteutua. Kiitos tästä kuuluu kaikille sektoreille ja vastuullisesti toimineille säästöjä etsineille virkamiehille ym. ja myös säästöt toteuttaneelle henkilökunnalle, niin päälliköille kuin työntekijöillekin. Kun annetaan mahdollisuus myös itse etsiä ratkaisuja, eikä vaan kylmästi höylätä budjetteja kerta toisensa perään, niin onnistuminen on uskoakseni helpompaa, ja jopa kivuttomampaakin.

Suurempi kysymys onkin sitten se, että valtaosa Suomen kunnista on taloudellisesti melko heikoissa kantimissa. Rakenteellisia muutoksia, suuntaan tai toiseen, on ihan varmasti odotettavissa. Näistä on puhuttu ja suunniteltu niin pitkään, että tulevien ratkaisujen jälkeen ollaan, uskon näin ainakin itse, jopa hyvinkin tyytyväisiä eteenpäin menosta. Nykyistä menoa kun ei ole mahdollista jatkaa, ja jokainen aika luo ovat toimintamallinsa. Tässä muutoksessa tarvitaan meitä kaikkia.

















Kuva: PR ja AP.

Elämä on aaltoliikettä, onneksi, sillä ilman muutoksia ei ehkä elämää edes huomaisi!

lauantai 26. lokakuuta 2013

Virallinen nettisivumme uusitaan
















Kuva: LN. Onko nettisivustojen ylläpito ilman rahaa enää mahdollista? Kuinka suureen kuukausimaksuun meidän yhdistyksellämme on varaa?

Uusiksi menee

http://vkaicv.nettisivu.org/  eli virallinen asukasyhdistyksemme nettisivu ei ole toiminnassa enää marraskuun alusta alkaen, koska Nettisivu.org lopettaa ilmaispalvelunsa. Näin ollen myös meidän on etsittävä ja valittava uusi sivustopohja viralliselle nettisivustollemme.

Tässä tarvitaan jäsentemme apua! Mitä kokemuksia teiltä löytyy? Toivon, että teillä jäsenillä /mahdollisilla uusilla jäsenillä on halua tulla mukaan rakentamaan uutta sivustoamme. Tehdään siitä hyvä ja toimiva! Sellainen, jota lukee mielellään, ja jonne haluaa omia juttujaan ja kuviaan laittaa esille.

Asia otetaan esille myös syyskokouksessamme 27.11. Toivon tätä ennen yhteydenottoja, vinkkejä, neuvoja parhaan mahdollisen sivustopohjan löytämiseksi. Mikäli ilmaisia ratkaisuja ei enää löydy, on yhdistyksemme varauduttava myös kohtuuhintaisen ratkaisun käyttöönottoon.

Tämä sivusto, jolla nyt olet, eli Vaasa ennen ja nyt –blogi, on pj:n ylläpitämä yhdistyksemme epävirallinen tiedotuskanava. Seuraa siis nyt tätä blogia! Uudesta virallisesta sivustostamme kerrotaan heti syyskokouksen jälkeen näillä sivuilla!

Liity asukasyhdistykseen!

Tarjous! Maksa 7 € ennen syyskokoustamme, maksu kattaa myös koko ensi vuoden 2014. Tämä siitäkin huolimatta, että syyskokous päättäisi korottaa jäsenmaksun suuruutta. Liittyminen tapahtuu ilmoittamalla yhteystiedot jollekin hallituksemme jäsenelle (esim. 050 3308540 / Aimo Nyberg) ja maksamalla jäsenmaksun 7€ tilille Ålandsbanken FI 93 6601 0001 0837 16.

Tule mukaan asukasiltaan ja syyskokoukseen 27.11. 2013 Arbikselle.

17.45 – 18.00 Kahvitarjoilua
18.00 – 19.00 Gunnar Bäckman näyttää Vaasa valokuviaan
19.15 – 20.00 Sääntömääräinen syyskokous.

Tervetuloa! Ja tuo ystäväsikin mukaan!

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.


keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Kaupunkikuva kiinnosti

Väkeä oli todella hyvin mukana Pohjanmaan museon kaupunkikierroksella tiistaina 22.10.2013.















Kuva: AN. Kasarmi 11 pitää nykyään sisällään Taiteen perusopetuksen tiloja. Upeasti kunnostetussa AV-luokassa kuuntelimme asiantuntijoita ja keskustelimme kaupunkikierroksen päätteeksi tärkeistä asioista.

Ilta alkoi kävelykierroksella 17.30 – 19.00.

Lähtö oli Pohjanmaan museolta Rantakatua pitkin Kasarmille asti. Kuljimme Pohjanmaan museon rakennustutkija Magdalena Lindroosin johdolla. Hän kertoi asiantuntevasti kohteiden historiallisista vaiheista ja jotain myös nykytilanteesta.

Kasarmin tiloissa alustuspuheenvuorot kuultiin seuraavilta asiantuntijoilta:

Puheenvuorot 19.00-21.00:

• Vaasan talotoimen toimistoarkkitehti Timo Viitala, ”Vanhat perinteikkäät rakennukset kaupunkilaisten aktiiviseen käyttöön, esimerkkeinä Kasarmi 11 ja Kuntsi”

•Arkkitehti Gunilla Lång-Kivilinna, ”Toimintatavoista ja haasteista koskien vanhojen rakennusten uusiokäyttöä”

• Maria Kurtén Museovirastosta ”Saavutettavia kulttuurihistoriallisia rakennuksia”

• Marketta Kujala Vaasan kaupungin kaavoituksesta "Mitä jos? Tarinoita mahdollisesta tulevaisuudesta".

Tapahtuma oli maksuton, ja avoin kaikille. Vaasalaisittain ilta oli tietenkin kaksikielinen.

Tämä iltatilaisuus oli tosi upea mahdollisuus saada tietoa omasta kotikaupungistaan. Kylmenevästä syyssäästä huolimatta paikalle oli tullut n. 50 hlöä. 

Euroopan rakennusperintöpäivää vietetään joka vuosi, syys-lokakuussa. Tämä Pohjanmaan museon ELÄKÖÖN VAASA! ”UUSI KÄYTTÖTARKOITUS –UUSI ELÄMÄ” –tempaus oli hienosti järjestetty ilta, josta ainakin me mukana olleet olemme kiitollisia.

Haluan uskoa, ja toivoa, että tällaisia kaupunkikävelyjä ja luentoja järjestetään vastaisuudessakin.















Kuva: AN. Illan kohokohta oli pääsy sisään Vaasan Kruununmakasiiniin!






















Kuva: AN: Ja mikä parasta? Oli todella suuri ilo todeta, että kaupunki on kesän ja syksyn aikana ryhtynyt toimiin Vaasan Kruununmakasiinin sisätilojen siistimiseksi. Nyt näytti aivan toiselta kuin kesäkuussa, jolloin olin tutustumassa kohteeseen sanomalehti Pohjalaisen toimittajan ja kuvaajan sekä Rauno Grönbackan kanssa.

Pulujen sisäänpääsy on nyt ilmeisesti onnistuttu estämään, ja ainakin alakerran tilat on myös puhdistettu silminnähden siistiin kuntoon. Tämä on todella hieno juttu, ja tästä kaupungin toimijat ansaitsevat kyllä suuret kiitokset.















Kuvat: AN. Kaupunkikierros aloitettiin Pohjanmaan museon edestä. Saimme kuulla asiaa Maaherran talosta, viljasiilojen vaiheista, kävimme myös sisällä Academillissä, jatkoimme sitten pitkin Rantakatua, ohi Kuntsin modernin taiteen museon, ohi nykyisen Setterbergin päiväkodin, Hovioikeuden, ja jatkoimme yli Vaasanpuistikon, ohi entisen Vesiylioikeuden eli nykyisen Rantalinnan, ohi vankilan ja lopuksi pääsimme jopa sisään Vaasan Kruununmakasiiniin.

Oli hieno iltakävely, ja upeat asiantuntijaluennot päälle! Kiitos näistä!

Aimo Nyberg

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kannatti käydä

Syyslomani yksi onnistuneimmista kohteista minulla ja vaimollani oli käynti Haltian luontokeskuksessa Espoon Nuuksiossa.

Suosittelen lämpimästi kaikille luonnossa vaeltamisesta kiinnostuneille. Reitit ovat erinomaisessa kunnossa, osa jopa esteettömiksi rakennettu, näköalatasanteelle asti pääsee jopa lastenrattailla ja pyörätuolillakin.

Keväällä valmistunut luontokeskus, jossa on myös edullinen ruokala, on erinomaisen hienoa arkkitehtuuria, ja jo itsessään tutustumisen arvoinen kohde. Rakennus on suurimpia puurakennuksia mitä olen missään milloinkaan päässyt näkemään. Sisätiloissa on melkoista nykytekniikkaa, ehkä jo jopa liiankin kanssa kaikenlaista audiovisuaalista toimintaa, niin että itse asioihin perehtyminen voi ainakin näin minunlaiselle vanhemmalle väelle olla jo liiankin vauhdikasta.















Kuva: AN. Näissä maisemissa sielu lepää, ja turha stressi unohtuu.















Kuvat: AN. Kuvasarja yhden näyttelysalin väritunnelmien muuntumisesta.

Itse näyttelystä ei kuvilla pysty paljoakaan kertomaan.
Siispä tutustu kohteeseen Luontokeskus Haltia TÄÄLLÄ

Vaasassakin on erinomaiset luontokohteet: www.vaasa.fi - vapaa-aika/luonto TÄÄLLÄ

Retkeilyn ABC sivusto löytyy TÄÄLTÄ

Lapin retkeilyn tietopankki, niin Lapin historiaan, geologiaan, luontoon kuin myös erätaitoihin ja varusteisiin linkkejä antava sivusto. Vaellusnet TÄÄLLÄ


sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viipurin Vaasankadulla














Kuva: AN. Kuvattu ja rajattu lehtikuvasta, HS 12.10.2013/karttakeskus MO HS

Totta se on!

Myös Viipurissa on Vaasankatu.

Olisi mielenkiintoista tietää lisää asiasta, historiallisia faktoja, tapahtumia ja henkilöitä, jotka liittyvät Viipurin Vaasankadun nimeämiseen. Jos joku tietää, niin kertokaa siitä meille muille!

Suomen nykyrajojen sisältä Vaasankatu löytyy ainakin seuraavilta paikkakunnilta: Jyväskylä, Helsinki, Lohja, Kristiinankaupunki, Parkano ja Haapajärvi (Kustaa Vaasankatu).

Vaasantie löytyy ainakin näiltä paikkakunnilta: Turku, Pori, Söörmarkku, Ahlainen, Lamppi, Seinäjoki ja Kokkola.

Viipurilla on mielenkiintoinen historia suomalaisena kaupunkina. Noin 30 kilometrin päässä Suomen rajalta löytyy siis suomalaisen arkkitehtuurin yksi merkittävimmistä rakennuksista, Alvar Aallon suunnittelema kirjasto. Vuonna 1935 valmistunutta rakennusta pidetään Aallon tuotannossa Paimion parantolan ohella sotaa edeltäneen ajan merkittävimpänä rakennuksena.

Katso netistä Hesarinkuvia A. AallonViipurin kirjastosta - ennen ja nyt.

Mieleeni palaa 35-vuoden takaiset muistikuvat.

Opiskelin silloin 70-luvun lopulla kuvaamataidon opettajaksi Taideteollisessa korkeakoulussa. Ylioppilaskunta järjesti taidematkan Leningradiin, ja matkalla pysähdyttiin Viipurissa. Kohde oli – niinpä, Alvar Aallon piirtämä kirjasto. Matkaan oli lähtenyt ilmeisesti juuri tämän kohteen takia koulun silloinen rehtori, arkkitehti Jouko Koskinen. Jos oikein muistan, Arkkitehtiliitto SAFA oli niinä aikoina aloittanut toimet ko. kohteen nostamiseksi esille, ja restaurointisuunnitelmien tekemiseksi. Ryhmämme oli oletettavasti aivan ensimmäisiä, joka kävi silloisen kurjan tilanteen toteamassa ja kuvaamassa.

Arkkitehdit ovat todella määrätietoista porukkaa. Tämän olen oppinut ymmärtämään myöhemminkin. Tästä kaikki kunnia heille. Rakennusten, yksittäisten talojen ja kulttuurimaisemien puolustajia on oikeasti harvassa, ja ilman arkkitehtien halua puolustaa omaa alaansa ja kollegojen saavutuksia, olisi liian moni hieno kulttuurihistoriallisesti arvokas kohde, miljöö päässyt tuhoutumaan.

Taistelu Viipurin kirjaston puolesta täällä Suomessa ja maamme rajojen ulkopuolelle, vuosikymmenten ajan, on ollut todella upea suoritus.

Viipuri ja Torkkelinpuiston kulmassa Vaasankadulla oleva Aallon kirjasto on syytä lisätä tulevien matkakohteiden listalle.

Aimo Nyberg, arkkitehtuurista ja kaupunkikuvasta kiinnostunut kuvataiteen opettaja

Ps.

Niin se aika vaan vierähtää

Perjantaina olin mukana Vaasan kaupungintalolla, kun siellä juhlittiin 40- ja 30 -vuotta kaupungin palveluksessa olleita työntekijöitä. Meitä oli paikalla yli sata, ilmeisen hyvin Vaasan palveluksessa viihtynyttä ja viihtyvää eri alojen osaajaa.


















Kuva: AN. Tältä se siis näyttää, nimittäin tämä Vaasan kaupungin lahjakello 30 -vuotta kaupungin palveluksessa olleille. Naiset saivat vastaavan, vähän siromman kellon.

Paikalla oli myös useita 40 -vuotta samaa työnantajaa palvelleita. Kuten tilaisuuden isäntä, juhlatervehdyksen tuonut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Seppo Rapo (yksityinen työnantaja) ja Vesa Isomöttönen (Vaasan kaupunki), joka piti hienon ja humoristisen kiitospuheen meidän huomionosoitukset saaneiden puolesta.

Aimo Nyberg

tiistai 8. lokakuuta 2013

Museoviikko NYT









Valtakunnallista museoviikkoa vietetään tällä viikolla.

Vaasasta löytyy museoita moneen lähtöön, on perinteisiä taidemuseoita, on paikallista ja valtakunnallistakin historiaa esiin tuovia museoita, ja myös yhdistysten ym. harrastustoimintaan pohjautuvia erikoismuseoita.
Vaasan museot

Ajankohtaista kuvataidepuolelta 

TIKANOJAN TAIDEKOTI
Hovioikeudenpuistikko 4

Avoinna tiistaista sunnuntaihin klo 12 - 17

Viimeistä viikkoa esillä 13.10.2013 asti
ADOLF BOCK JA MERITAIDE 

Tikanojan taidekodin näyttely levittäytyy koko taloon esitellen suomalaista meritaidetta yli sadan vuoden ajalta! Meritaiteen arvostettujen mestareiden ikuistamia valtamerten kaunottaria, merihistoriallisia tapahtumia ja pittoreskeja näkymiä painopisteenä Adolf Bockin (1890–1968) taide. Tervetuloa taidekodin merelliseen kesään!

POHJANMAANMUSEO
Museokatu 3 
Avoinna ti, to - su 12-17, ke 12-20 Pääsymaksu 7/5 € , alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy.

27.9.–1.12.
Vaasan Taiteilijaseuran juhlanäyttely

Vaasan Taiteilijaseuran perustamisesta on kulunut 60 vuotta. Näyttelyssä on esillä nykyisten seuran jäsenten tuoreimpia teoksia sekä tarinoita menneiltä vuosikymmeniltä.
Kuvanveistäjä Arto Penttinen valitsi näyttelyyn 100 teoksesta 68. Taiteilijoita on mukana 26 + 1.
Valituissa teoksissa on käytetty monia eri tekniikoita.

Perjantaisin 11.10.–29.11. klo 12–15 taiteilijatapahtuma KASVOTUSTEN – SATUNNAISIA KOHTAAMISIA, taiteilija Marja Kolu piirtää muotokuvia. Kokonaisuudesta syntyy näyttelyn 69 teos.

Kolmena sunnuntaina 13.10., 3.11. ja 1.12. klo 14 - 16 osa taiteilijoista on esittelemässä näyttelyä Pohjanmaan museossa.

VAASAN TAIDEHALLI
Kaupungintalo, Senaatinkatu 1
Avoinna ke–pe 12–18, la–su 12–17 Pääsymaksu 7/5 €, alle 18-vuotiaat ilmaiseksi. Perjantaisin ilmainen sisäänpääsy.

 4.10.–25.10.
MAA 

Johanna Torkkola & Katri Kainulainen Katri Kainulaisen (s. 1978) ja Johanna Torkkolan (s. 1981) yhteisen näyttelyn lähtökohtana on kaksi taidemuotoa ja kaksi lähestymistapaa. Taidehallissa nähtävistä videoista ja performanssivalokuvista osa on syntynyt yhteistyönä.
Kainulainen ja Torkkola työstävät taiteessaan pohjimmiltaan samankaltaisia teemoja, mutta heidän teoksensa ovat luonteiltaan hyvin erilaisia. Kainulaisen performanssien dokumentaatiot ottavat itsenäisen teoksen muodon ja aiheita käsitellään usein flirtin ja huumorin kautta. Torkkola hyödyntää videoissaan performanssitaiteen traditiota ja hänen ilmaisunsa on herkkää ja filosofista.

26.–27.10. PIXELS & PRESENCE
Performanssi- ja videotaidetapahtuma Mukana: Maja Andersson, Anna Estarriola, Britt Kootstra, Jarkko Lehmus, Marcus Lerviks, Ilkka Sariola, Jussi Suvanto, Ella Tahkolahti ja Markus Åström.

KUNTSI
Kuntsin modernin taiteen museo
Sisäsatama
Aukioloajat:Tiistai — sunnuntai klo 11—17 Maanantaisin suljettu

















12.10.2013 – 5.1.2014
Syysuutta näyttelyrintamalta 

Kuntsin syyskauden näyttelyissä nähdään kotimaista ja kansainvälistä valokuvaa. Ryhmänäyttely Thread and Paper kokoaa 12 nykytaiteilijaa eri puolilta Eurooppaa ja Mia Dambergin yksityisnäyttely Other Stories esittelee taiteilijan uusinta valokuvatuotantoa laajemmin kuin koskaan ennen.

Thread and Paper - lankaa ja paperia

Näyttely Thread and Paper museon toisessa kerroksessa esittelee lankaa ja paperia yhdistäviä valokuvateoksia, video- ja paperitaidetta sekä installaatioita. Jokaisessa esillä olevassa taideteoksessa esiintyvä lanka toimii joko materiaalina tai vertauskuvien luojana. Tavanomaisuudesta poikkeava eri elementtien yhdistely synnyttää uusia, käsin kosketeltavia muotoja ja ällistyttävää visuaalisuutta. Näyttelyyn osallistuvat taiteilijat ovat: Sara Bevan, Lontoo, Su Blackwell, Lontoo, Charlotte Brown, Lontoo, Piritta Fors, Turku, Flore Gardner, Pariisi, Germán Gómez, Madrid, Ulla Jokisalo, Helsinki, Raakel Kuukka, Helsinki, Salla Lehtinen, Hyvinkää, Maija Närhinen, Helsinki, Jyrki Parantainen, Helsinki ja Gunilla Samberg, Uumaja.

Mia Damberg: Other Stories

Tekstiilitaiteilijana tunnetun Mia Dambergin (s. 1958) työskentelyn lähtökohtana on aina ollut yksilön tunnemaailman tutkiminen. Tärkeimpiä sisältöjä hänen työskentelyssään ovat sukupuolten välisten erojen ja konfliktien pohtiminen, seksuaalinen valta, valta-asetelmat perheessä ja parisuhteessa, vanhemman läsnäolo lapsen ja nuoren elämässä, häpeä sekä erilaiset tabut ja pelot. Näitä aiheita näyttely Other Stories tuo esille valokuvasarjojen, video- ja tilateosten avulla museon ensimmäisessä kerroksessa.


Tekstit ja kuva ovat museoiden tiedotusmateriaaleista, koonti Aimo Nyberg

 _ _ _

Tarjonta on nyt erinomaista!

Mennään museoon tällä viikolla, ja tottakai myös jatkossa, tulevina viikkoinakin.

Ystävän kanssa tai ihan omassa rauhassa, ilman kiirettä ja stressiä.

Taide kuuluu kaikille!


perjantai 4. lokakuuta 2013

Tuntematon ystävyyspuisto






















Kuva: AN.

Vaasaan saatiin 2.10.2011 Reit Pärgin veistos Hietalahden Villan edustalle, Vaasa Pärnu puistoon.

Patsaan kustansivat Pärnun kaupunki, Vaasan kaupunki, veljekset Gröndahlin säätiö, Vaasan taideyhdistys ja Vaasa – Pärnuseura r.y.

Puisto ja tämä Purjeet -veistos ovat jääneet vaasalaisille kovin tuntemattomiksi. Harmi.

Olimme viikon Pärnussa vieraina, bussilastillinen oppilaita ja opettajia. Yhteistyötä tehtiin käytännössä, musiikki- ja tanssiesityksiä oli niin kouluissa kuin kauppakeskuksessakin. Yhteistyö jatkuu ensi vuoden puolella, kun sieltäpäin tulee vastaavasti väkeä tutustumaan ja esiintymään Vaasaan.

Vaasan kaupungin kirjastossa on tällä hetkellä esillä Vaasan eläkeläisten luontoaineinen valokuvanäyttely. Valokuvaaja, ja Vaasa Pärnu seuran puheenjohtaja Raimo Vahtera kertoi minulle, että tämä upea näyttely viedään joulukuun alussa kuukaudeksi Pärnuun. Hienoa!

Ystävyysseurat tekevät hienolla tavalla Vaasaa tunnetuksi maailmalla!

Koulujen välisessä yhteistyössä olemme juuri viikko sitten yhdessä pärnulaisten yhteistyökumppaneiden kanssa sopineet, että koulujen seuraava työstettävä aihe, teemakokonaisuus on luonto. Vaasalainen ja pärnulainen merellinen luonto, niiden vertailu, dokumentointi, ja taiteelliset tulkinnat. Katsotaan, mihin näillä päästään!

Yhteistyö on hieno asia.

















Kuvat: PM ja AN. Myös pärnulaiset lapset ja nuoret esiintyivät meille konsertissa, ja meidän oppilaamme saivat esiintyä koulujen lisäksi myös Pärnun uudessa kauppakeskuksessa.

Aimo Nyberg, Vöyrinkaupungin koulun kuvataiteen lehtori

http://www.visitparnu.com/fi/




 

tiistai 1. lokakuuta 2013

Egyptin tilanne tänään?






















Klikkaa kuvaa, niin saan sen suuremmaksi.

Sain tiedon tästä mielenkiintoisesta Egyptin nykytilaa käsittelevästä esitelmä- ja keskustelutilaisuudesta Vaasan Yliopiston englanninkielen professori Sirkku Aaltoselta.

Suosittelen paikalle menemistä, mikäli osaat jonkin verran englantia, ja egyptiläisten elämä tässä ja nyt sinua kiinnostaa. Tällaisia tilaisuuksia järjestetään harvoin!

Sirkun omakohtainen raportti Kairosta on luettavissa tässä blogissa 3. syyskuuta 2013 kohdalla.
Katso myös tämän blogin etusivun alaosasta Diaesitys: Sirkku Aaltonen, kuvia Egyptistä.

Erityisesti torstain tilaisuuteen klo 10.15 toivotaan paikalle suurta yleisöä ja tiedotusvälineiden edustajia.