keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Hyvältä tuntui






















Kuva: AN. Hietasaaressa oleva Vaasan Pingviinien sauna 9.9.2913.

Siitä on aikaa kun olen viimeksi meressä uinut marraskuun puolella!

Nuorempana nautin uimisesta meressä, järvissä, ja myös lapsuuden kodin vieressä läpi vuoden virtaavassa, ja aina auki pysyvässä pienessä joessa, ihan läpi koko vuoden. Eli saunan päälle lumihangessa kieriminen ja jääkylmässä joessa kastautuminen ei ole minulle ollut mikään vastenmielinen kokemus. Oikeastaan päinvastoin, jos oikein alan kokemuksiani muistella.

Tämä on vaan unohtunut, jäänyt pois. Siitäkin huolimatta, että olen kyllä hyvin tietoinen, että Vaasassa toimii aktiivinen talviuintiseura, Vaasan Pingviinit.

Eilen asukasyhdistyksemme jäsenille tarjottiin ilmainen tutustuminen Vaasan Pingviinien toimintaan. Tutustuimme paikaan, saunaan, ja menimme tietenkin mereen asti. Pingviinien varapuheenjohtaja Synnöve Kaihovirta kertoi meille tietenkin kylmän meriveden hyvää tekevistä vaikutuksista, ja myös seuran toiminnasta ja käytännöistä. Kiitos tästä hienosta tilaisuudesta.

Muutamalla meistä taisi olla jo jonkinlainen kaipuu ”takaisin mereen” eli tutustuminen saattaa johtaa jopa jäsenyyteen. Ainakin minä harkitsen nyt liittymistä seuraan, eli lähden mukaan käyttämään tämän yhden Vaasan aktiivisimman ja suurimman (noin tuhat jäsentä vuosittain) ”kolmannen sektorin” hyvinvointipalveluja tarjoajan yhdistyksen palveluja.

Katso netistä lisää Pingviinien toiminnasta, jäsenmaksuista, liittymisestä jne.

Pingviinien virallinen nettisivu

Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...