TERVETULOA - VÄLKOMMEN!

Blogi on avoin kaikille asiallisille kuville ja kirjoituksille, suomeksi, ruotsiksi ja millä kielellä tahansa! Kaikki tekijäinoikeudet juttujen kirjoittajilla ja kuvien kuvaajilla! Yhteystiedot saa sivuston ylläpitäjältä.




tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta 2014!

Haluan toivottaa omasta ja Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n puolesta kaupungin eri toimialojen virkamiehille ja työntekijöille, lautakunnissa ja kaikissa päättävissä elimissä työtä tekeville päättäjillemme, ja ihan jokaiselle vaasalaiselle ja Vaasan ystäville kaikkialla

ONNELLISTA JA MENESTYKSEKÄSTÄ UUTTA VUOTTA 2014! 

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj.

Kuvaterveiset tulevat ex -pj:ltä, yhdistyksemme kunniapuheenjohtajalta


Kuva: Jaakko Vainionpää

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Puita kaatuu






















Kuva: AN. Hovioikeuden puisto, 29.12.2013.

Puistoissa puuston hoito vaatii toisinaan huonokuntoisten puiden poistamista, yli-ikäiset ja mm. lahovaurioiset puut ovat vaaraksi niin ihmisille kuin myös katujen varsien autoille ym. omaisuudelle. On ymmärrettävää, että puistojen puuston hoidosta ja esim. puiden kaatamisista / uusista istutuksista päättävät asiantuntijat, alan ammattilaiset.

Kaikella elollisella on oma elinkaarensa. Voimme täällä Vaasassa olla todella tyytyväisiä siitä, että kaupungissamme on ollut kautta aikojen, ja on edelleen huippu hyviä kaupungin puutarhureita, ja heidän apunaan osaavia erialojen ammattilaisia. Puistoistamme pidetään erinomaisen hyvää huolta.






















"Vaskiluodon pururadan ja Niemeläntien välistä harvennetaan metsää. Mitäköhän varten? Minusta ei ainakaan ole hauskaa nähdä pururadalta tielle. Pala palalta aiotaan ihana metsä pilata."

Kuva ja tekstilainaus T A-S:n FB-sivuilta.

Nämä puiden kaatamiset, puuston harvennukset, tai mikä toimenpiteen tarkoitus nyt sitten onkaan, ei sen sijaan ole mitenkään puolustettavissa! Päinvastoin. Kyse on mitä todennäköisimmin laittomasta teosta.

Tämä vuoden viimeisellä viikolla aloitettu ”projekti”, mahdollisesti päällikkötason lomaviikolla alkuun pantu ”harvennushakkuu” täyttää suorastaan provokaation mittasuhteet!

Kenen vastuulla työ on aloitettu? Tämän haluan kysyä ja myös selvittää!

Kohde on nimittäin aluetta, josta on edelleen menossa oikeusprosessi korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kaupunki on asianosallinen mitä suurimmassa määrin, koska on itse vienyt Vaasan hallinto-oikeuden päätöksen korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja asia koskee mm. Niemeläntietä.

Näissä olosuhteissa olisi todella pitäydyttävä kaikista aluetta koskevista toimenpiteistä ehdottomasti siihen asti kunnes uudet, lainvoimaiset kaavaratkaisut astuvat voimaan.

Asukasyhdistyksemme on myös asianosallinen. Tilanteen selvittely jatkuu.

Aimo Nyberg, VKA ry:n pj. 2014

Kohti kesää
















Kuvien skannaus vanhoista Vaasa-postikorteista: Auto- ja liikennetoimittaja, juontaja Timo Kalle Tapani Koskinen.












Kuvat: AN. Vaskiluodon siltapenger kuvattuna 7.8.2013.

Olen vuoden 2013 ajan kuvannut tätä Vaskiluodon sillan saneerausprojektia. Samoin olen etsinyt ja saanut muiltakin vanhempia valokuvia ko. alueesta. Kuvia on vuosikymmentenkin takaa!

Jos sinulla on lisää aiheeseen sopivia kuvia, olen edelleen niistä kiinnostunut. Jossain vaiheessa saan valmiiksi myös koosteen, diasarjan VASKILUODON SILTA ENNEN JA NYT, jonka julkaisen tässä blogissa!

Tänään sunnuntaina kahden aikaan hovioikeuden altaalla näytti tältä!

Katso video "Röysäranta"

Hyvää vuoden vaihdetta kaikille ja menestystä vuodelle 2014

t. Aimo Nyberg

Uumaja kutsuu vuonna 2014!

Vuoden vaihtuessa, eteenpäin mennessämme, on usein tapana katsoa myös taaksepäin. Ikään kuin pohjaksi uudelle, tulevalle. Vanhat kuvat, ja nykyään myös vanhat elokuva- ja videolinkit ovat herkullisia makupaloja katseltavaksi. Niiden avulla voi siirtyä aikaan, jota ei ole ollut itse mahdollista kokea.

Sain kollegaltani, eläkkeellä olevalta kuvataideopettajalta Harry Huhdalta tämän linkin YLE.fi Elävä Arkistoon:Kesäinen laivamatka Vaasasta Uumajaan

Ellet ole jo tätä filmiä katsonut, niin suosittelen lämpimästi. Lyhyin meritie Suomesta Ruotsiin vie Vaasasta Pohjanlahden yli Uumajaan. Matkailufilmi vuodelta 1950 tarjoaa mitä parhaimman matkasään, auringon hehkua ja meren raikkaita tuulia.

Näin vuoden vaihteessa on syytä muistuttaa, että neljän tunnin laivamatkan päässä on yksi vuoden 2014 eurooppalaista kulttuuri pääkaupungeista! Umeå 2014






















Kuva: Muokattu arkistokuva / AN.


sunnuntai 22. joulukuuta 2013

On aika hiljentyä

Laulun sanoin

”En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan. Se joulu suo, mi onnen tuo ja mielet nostaa Luojan luo. Ei valtaa eikä kultaakaan, vaan rauhaa päälle maan. 

Joulukortteja vielä













































Kuvat ja kuvanmuokkaus: AN. Kuvat saa tallentaa, ja lähettää eteenpäin vaikka joulutervehdyksenä ystäville.

Koko joulukuun ajan kuvasin vaasalaisissa näyteikkunoissa olevia tonttu- ym. jouluaiheita. Nyt on aika päättää tämä sarja. Aika monta niitä tuli tähän blogiin laitettua!

Omien sähköisten joulukorttien teko on erittäin suosittua. Myös koulussa, kuvataidetunneilla teimme niitä melkoiset määrät! Valokuviin, piirroksiin, askarteluihin on nykyään helppoa liittää kaikenlaista, omanlaisia tervehdyksiä ym. huumoria ja mieltä piristävää. Oppilaitteni tekemät joulukortit ovat lähteneet matkaan, heidän omien s-postien ja facebookin jne. kautta.

Hyvää ja rauhallista joulua kaikille t. Aimo Nyberg














Kuva: AN. Muutaman kerran ikkunoiden läpi kuvatessani kävi näin, - pääsin mukaan tonttujen maailmaan!


Neljäs adventti



















Kuva ja kuvanmuokkaus: AN. Kuvan saa tallentaa, ja lähettää eteenpäin vaikka joulutervehdyksenä ystäville. Kuva on otettu koulumme ruokalasta eilen lauantaina, nautimme kaakaot ja pullan, ja menimme sitten luokkiin todistusten jakoon. Ansaittu loma oppilailla ja opettajilla on vihdoin alkanut!

Tänään saamme viettää neljättä adventtisunnuntaita. Keskellä pimeintä talvipäivän seisausta, joka oli almanakan mukaan eilen.
















Kuva: AN. Vaasan torinlaidalla, 21.12.2013 klo 19 jälkeen. Tästä se taas alkaa, matka kohti valoa, kesää ja juhannusta!

t. Aimo


torstai 19. joulukuuta 2013

Vaasa eilen, tänään ja huomenna.








Jaakko Vainionpää ottaa kantaa!

Julkaise Sinäkin mielipiteitäsi, piirroksia, valokuvia jne. asukasyhdistyksemme blogissa.
Lähetä materiaali osoitteella aimonyberg(at)gmail.com























Piirros: jiivee

Vaasa paloi. Uusi paikka Klemetsön niemi. Arkkitehti Setterberg. Laati uuden Vaasan kaavan. Kaava oli hieno. Se otti huomioon Uuden Vaasan vähäiset korkeuserot ja meren. Se jätti henkisen perinnön, jota jälkipolvet ovat huonosti ymmärtäneet ja toteuttaneet. Setterbergin Vaasa oli kompakti ja toimiva kaupunki. Alussa muutokset kaupunkikuvassa olivat vähäisiä. Myöhemmät sukupolvet ja autot ovat etäännyttäneet kaavoituksen ihmisen ehdoista auton ehdoiksi, vaikka autossa istuva ihminen on sardiini purkissa eikä osallistu katuelämään. Kävelevä ihminen on aktiivinen ja osallistuva.

Auto on kumminkin tosiasia, jota ei voitane sivuuttaa. Kas siinäpä ongelma, miten haitat minimoidaan. Kukapa sen osaisi sanoa? Tähän mennessä ei ole osattu.

Toiminnot ovat etääntyneet Kivihakaan ja muualle. Omaa autoa tarvitaan. Julkinen liikennehän ei pelaa. Kukapa nyt pyörällä viitsii sokokseen tai sitimarkettiin asti ajaa.

Kantakaupungista ovat monet liikkeet ja päivittäispalvelut kadonneet. Kantakaupunki näivettyy koko ajan ja jää ennenpitkää vanhojen ihmisten kaupunginosaksi, jossa on olemattomat palvelut. "Jotain tarttis tehrä". 

Yhdistyshän ehdotti taannoin, että asema ja matkakeskus siirrettäisiin Korsholmanpuistikon jatkeelle, jolloin rautatien yli johtava silta olisi tarpeeton. Rata Vaskiluotoon olisi hoidettavissa valoilla, silloin harvoin kun rataa käytetään. Kaupungin virkamiehet ja poliitikot eivät näy pääsevän irti pinttyneistä ajatuksista. Siirto ei liene mahdoton vieläkään.

Muitakin ehdotuksia on ollut, mutten niitä tämän enempää "paperille" pane. Sen sijaan muutamia ajatuksia yleiskaavan tavoitteista ja muusta.

Yleiskaavan pitäisi vahvistaa keskustan elinvoimaisuutta ja vetovoimaisuutta. Minä en viitsi kaivella yleiskaavasta annettua lausuntoamme. Latelen ulkomuistista. Mielestäni yleiskaavassa ei keskustaan kiinnitetty juuri mitään huomiota. Isoja marketteja ja Ikeaa yritettiin tunkea sinne tänne. Asuntoalue rakennusfirmojen toivomuksesta piirrettiin Vaskiluotoon. Aivan väärään suuntaan, kun kaupungin rakennetta ja toimintojen kasvusuuntia katsotaan. Vaskiluodon mahdollisuudet ovat ihmisten merellisten harrastusten ja toimintojen alueella. Onhan aivan varmaa, ettei kerrostalojen rakentaminen jää nykyisen yleiskaavan asemakaavatasoiseen plänttiin. Nälkä kasvaa syödessä. Ja kas kohta Niemeläntien vartta komistaa kerrostalojen vyöhyke. Ja voipi olla, että mennään syvemmällekin metsään. Siis koko hanke on menossa metsään. Paljon on parannettavaa, jotta yleiskaava parantaisi keskustan oloja ja tulevaisuutta.

Toisena tavoitteena on keskustan laajentaminen ja tiivistäminen. Tavoite on tärkeä ja kauaskantoinen. Kysymyksessä ei ole vain keskusta, vaan koko Vaasan, Mustasaaren ja muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kehitys ja suunnat. On iso asia. Nykyäänhän kaikki puolustavat omia ahdasrajaisia reviirejään ja jopa yksilöiden etuja. Hyvän lopputuloksen aikaansaaminen näyttää olevan mahdotonta mutta välttämätöntä. Selkeä kasvusuunta on Vaasasta Mustasaareen päin. Jonkinlainen nauhakaupunki syntyy pakosta. Nauhakaupunki ja sen palvelut ja toiminnot ovat tasapuolisesti vaikeat ratkaista. Ainakin keskustelut pitäisi saada terveelle pohjalle.

Kolmas tavoite on keskustan viihtyvyyden ja omaleimaisuuden säilyttäminen. Viihtyvyys on kaduilla parveilevia ihmisiä, kauniita taloja, puistoja, kukkia, palvelu- ja harrastuspisteitä, kulttuuria ja muuta inhimillistä. Omaleimaisuutta on entisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden tasapainoinen kokonaisuus. En osaa sanoa antaako yleiskaava näihin sanoihin kaavallista sisältöä. Oman edun onkijoita on paljon ja heidän soidinmenoihinsa moni lankeaa. Vaskiluoto on tästä hyvä esimerkki.

Kolmannenkin tavoitteen saavuttaminen riippuu myös neljännestä tavoitteesta, joka on: kaupunkikuvan vaaliminen sekä toimiva auto- ja kevytliikenne. Kaupunkikuvaa vaalitaan parhaiten säilyttämällä ja vahvistamalle omaleimaisuutta. Toimivassa liikenteessä auto on ihmisiä palveleva väline, ei kahle. Vaasalaiseen kaupunkikuvaan eivät tietenkään kuulu taivaanraapijat, ylikorkeat talot. Nehän vievät mittakaavan vikasuuntaan. Setterberg tuskin tykkää. Enkä minäkään.

Tavoitteita auttaa, jos tiedostetaan selkeästi Vaasan ja ympäristön vahvuudet ja nykytilanne puutteineen ja ongelmineen. Vaasan vahvuuksia ja omaleimaisuutta ovat meri, saaristo, Ruotsi, Setterberg ja muut. Suurin puute ja ongelma on kyvyttömyys yhteistyöhön naapureitten kanssa ja naapureitten haluttomuus.

Vaasassa 18.12.2013 Aimon kirjoituksen siivittämänä jiivee

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Tunnistatko kuvan?

Känner du igen det här? I Svenska litteratursällskapets arkivs samlingar finns många fotografier som är svåra att placera eller bekräfta.

Tunnistatko tämän? Svenska litteratursällskapetin arkistojen kokoelmissa on paljon valokuvia, joita on vaikea yhdistää tiettyyn paikkaan tai saada varmuutta kuvien kohteista.

Tämä yllä oleva Kai Martosen (SLS / Österbottens traditionsarkiv) lähettämä linkki on erittäin mielenkiintoinen!

Nyt siis kaikki vanhojen valokuvien ystävät näitä kuvia tutkimaan, - vaikka ihan suurennuslasin kanssa!

Kai on laittanut nettiin kymmeniä vanhoja tuntemattomia valokuvia. Jotkut niistä on identifioitu aika nopeastikin, eli apua tunnistamiseen on jo saatu! Monet kuvista on paikallistettu Vaasaan ja Pohjanmaalle, mutta tunnistamattomia kuvia on vielä paljon. Kuvat löytyvät eri kokoelmista Vaasan tai Helsingin arkistoista. Valokuvat ovat voineet kuulua perheille, jotka ovat asuneet useilla eri paikkakunnilla Suomessa tai matkustelleet sekä kotimaassa että ulkomailla.

Nyt tarvitaan apuasi tuntemattomien paikkojen tunnistamiseen! Jätä kommentti kuvan alle SLS:n sivuilla tai lähetä tietosi osoitteeseen flickr(at)sls.fi

















Kuvat SLS:n sivulta. Näitä kuvia on jo kommentoitu, ja ne on tunnistettukin. Ylempi rakennus on ilmeisesti Vaskiluodosta, (Kunde möjligtvis vara ett av husen som finns längs med stranden i Vasklot i Vasa?) ja alempi on ehkä Gerbystä.

Känner du igen det här?

I Svenska litteratursällskapets arkivs samlingar finns många fotografier som är svåra att placera eller bekräfta.
Bilderna är tagna ur olika samlingar som bevaras antingen i Vasa eller i Helsingfors arkiv. Fotografierna kan ha tillhört familjer som har bott på flera orter i Finland eller som har företagit resor både i hemlandet och utomlands.

För att identifiera okända platser behöver vi din hjälp! Skriv en kommentar under bilden eller skicka informationen till flickr(at)sls.fi




1000 uutta autoa joka vuosi






















Kuvat: AN. Erilaisilla liikkumismuodoilla on omat kannattajansa.

Pohjalaisessa oli (16.12.2013)tärkeä kirjoitus. Tiedossa oleva Vaasan keskustaa koskeva ongelma, eli autojen määrän kasvu, ei ole viime aikoina helpottunut, - päinvastoin. Vaasalaiset ostavat joka vuosi tuhat autoa lisää.

” – Me emme halua, että autokanta kasvaa kaupungissa näin nopeasti. Ainakin kakkosauton hankkimista voisi lykätä käyttämällä joukkoliikennettä, toteaa kaupungin kuntatekniikan johtaja Markku Litmanen.”

Markku Litmanen esittää lehtikirjoituksessa hyvän tilannearvion, ja kannatettavia toimia autoistumisen haittojen minimoimiseksi. Viisaana miehenä Markku Litmanen osaa ajatella asioita monipuolisesti, ns. eri näkökulmista. Niin pitääkin. Jokaisen meistä olisi syytä miettiä asioita myös omien intressien lisäksi kokonaisuuden kannalta. Joukkoliikenteen parantaminen on yksi tärkeimmistä asioista. Pysäköintiin ja parkkitiloihin liittyvät ratkaisut ovat myös aivan oleellisia asioita niin Vaasan ostoksille ja myös töihin tulevien kannalta kuin myös täällä keskustassa asuvien autoilijoiden kannalta. Teollisuuden, kuljetusliikenteen tarpeet ovat myös tosiasioita, samoin kevyenliikenteen ja jalankulkijoiden tuntemukset, mm. turvallisuudesta.

Suunnittelulle tilastot ym. mitatut faktat ovat perustotuuksia. Tämän lisäksi aito tilanteen tarkkailu ja eri tahojen rehellinen kuuleminen ovat ammattitaidon paras todiste. Tätä onneksi Vaasasta löytyy.

Mitä pitää tehdä, jotta autot eivät saa ns. ylivaltaa, vaan täällä ihmiset ja autot voivat löytää sellaisen tasapainon, jossa keskusta-alueet pysyvät viihtyisinä, kauniina, toimivina ja myös liikenteellisesti sujuvina?

Asukasyhdistyksemme syyskokous velvoitti v. 2014 yhdistyksen hallitusta laatimaan kannanoton pysäköinnistä / asukaspysäköinnistä. Tässä meille haastetta heti alkukeväästä. Valmista saadaan toivottavasti viimeistään kevätkokoukseen mennessä toukokuussa.

Tee Sinäkin ehdotuksia, tai kerro omista kokemuksistasi autoistuvassa Vaasassa. Kirjoita ajatukset ylös, ja jos haluat, ne voidaan julkaista tässä blogissa! Tai toimita mielipiteesi asukasyhdistyksemme hallitukselle. Näin saadaan aikaiseksi mahdollisimman hyvä kannanotto kevätkokouksellemme!

Yhteydenotot osoitteeseen aimonyberg(at)gmail.com


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

Kolmas adventti

















Kuva ja kuvanmuokkaus: AN. Kuvan saa tallentaa, ja lähettää eteenpäin vaikka joulutervehdyksenä ystäville.
Kuva on otettu koulumme ikkunavitriinistä, jossa pidetään esillä mm. tekstiilityössä tehtyjä oppilastöitä. 

Tänään saamme viettää kolmatta adventtisunnuntaita. Ja sytyttää kolme kynttilää tuomaan valoa aamu- ja iltahämärään.

Vielä viikon verran eli 21.12. asti päivät lyhenevät. Lyhyet valoisat hetket, auringon matala kaari juuri ja juuri horisontin yläpuolella, muistuttaa meitä siitä, ettei valo sittenkään sammu maailmastamme koskaan kokonaan. Valon ja pimeyden rytmit elävät omaa elämäänsä, niin maailmankaikkeudessa kuin meissä ihmissäkin. Olemme osa suurempaa kosmista tanssia, yhtä ja samaa kokonaisuutta.

Iloista ja valoisaa joulun odotusta kaikille

t. Aimo


perjantai 13. joulukuuta 2013

Mielenkiintoista

Maailman museoissa liikkuvat vaasalaiset osaavat olla toisinaan tarkkoja havainnoissaan! Näin pimeän talven keskellä palaan kesäisempiin ja lämpimimpiin tunnelmiin.

Mitä mieltä ollaan tästä?






















Kuva: M-L V. Tutunnäköinen veistos Palazzo dei Concervatoriossa Roomassa.

Palazzo dei Conservatori on rakennus Piazza del Campidoglion laidalla Capitoliumissa Roomassa. Nykyään se on yksi Musei Capitolinin kolmesta rakennuksesta. Palazzo dei Conservatori rakennettiin 1300-luvulla. Palatsin alakerroksessa toimi ammattikuntien toimipaikka ja oikeusistuin. 1520-luvulla palatsi uudistettiin Piazza del Campidoglion ohella Michelangelon suunnitelmien mukaisesti. Palatsiin on sijoitettu paavi Sixtus IV:n vuonna 1471 perustama taidekokoelma.

Museon kokoelma on karttunut ajan myötä. Paikkansa museosta ovat saaneet Konstantinus Suuren pää ja käsi, jotka ovat säilyneet osat antiikin aikaisesta, yli 10 metriä korkeasta veistoksesta, sekä Romulusta ja Remusta imettävä Capitoliumin naarassusi. Myös aiemmin palatsin edustan aukiolla sijainnut alkuperäinen Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas on löytänyt paikkansa Palazzo dei Conservatorista (Wikipedia)

Aivan oikein. Vaasassa on Setterbergin puistossa antiikkipatsasjäljennöksiä, joista yksi on nimeltään Poika ja hanhi.






















Kuvat: AN. 30.8.2013 Vaasa

Vaasassa on viime vuosina ollut vaikeuksia saada museopuolen rahat riittämään. Myös patsaiden hoitoon on riittänyt entistä vähemmän rahaa. Harmillista on myös se, että patsaisiin kohdistuvaa ilkivaltaa, tyhmiä tempauksia on ollut taas tänäkin vuonna.

Valitettavasti ongelmat näkyvät kaupunkikuvassa. Vaasa on parhaimmillaan todella hieno kesäkaupunki, puistot hyvin hoidettuja, kukkaistutukset varsinkin silmiä hivelevän kauniita. Toivotaan, että myös patsaiden asianmukaiseen huoltoon ja kunnostuksiin riittäisi rahaa ja osaavaa työvoimaa taas ensi kesänäkin. Ja että patsaiden arvostus, kunnioitus kasvaa meidän kaupunkilaisten keskuudessa.

Tiklaspuiston Peikko ja Impi patsas on vielä pystyssä, - ja toivottavasti se ei koskaan kaadukaan! Aika vinossa se jo kuitenkin jo. Myös tämän patsaan kunnossapito kuuluu kaupungille. Kauppaneuvos Tikanojan lahjoitus nimikkopuistoonsa on yksi Vaasan erikoisimmista patsaista, jonka vaiheista ja historiasta olisi kiva saada kuulla lisätietoja. Kuka osaisi kertoa?

Aimo Nyberg, kuvataiteen opettaja

13. päivä

Perjantai ja kolmastoista päivä. Leikkimielisellä epäonnen päivällä on vakavat juurensa.


















Kuva ja kuvan muokkaus: AN. ”Ilmastonmuutos”
Kuvaa voi jakaa eteenpäin ei-kaupallisiin tarkoituksiin.

Perjantai 13. päivä on yleisen käsityksen mukaan epäonnen päivä. Se on ilmeisesti lähtöisin kahdesta erillisestä taikauskoisesta käsityksestä: perjantai on huonon onnen päivä ja 13 huonon onnen numero.

Toki asioita voi aina ajatella toisin, ja ihan omin päin, ihan ITE. Aika monella 13 on mukana omassa suosikki lottorivissä, onnen numerona. Todennäköisyyslaskentaa osaavat tosin nauravat tällaiselle taikauskolle ja numeroleikeille.

Mainitsen kuitenkin tänään erään vanhan legendan. Se ansaitsee tulla mainituksi tässä yhteydessä, nimittäin Legendan perjantaista 13. päivästä ja temppeliherroista. Tarinan mukaan päivä olisi saanut merkityksensä kun Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet. Kuningas oli lähettänyt kaikkiin kaupunkeihin, joissa temppeliherroja oleskeli, kirjeen, joka oli luvallista avata vasta 13. lokakuuta 1307. Kirjeessä kuningas syytti temppeliherroja saatananpalvonnasta. Temppeliherrat vangittiin ja poltettiin roviolla.

Lucian päivä



















Kuva ja kuvan muokkaus: AN. Kuvaa voi jakaa eteenpäin ei-kaupallisiin tarkoituksiin.

Pyhän Lucian päivää vietetään 13. joulukuuta. Muistopäivä kuuluu alun perin katoliseen pyhimyskalenteriin, mutta nykyisin sitä vietetään ennen kaikkea ruotsinkielisessä kulttuurissa. Perinteeseen kuuluu Lucia-neito, joka on pukeutunut valkoisiin vaatteisiin, punaiseen vyöhön ja kynttiläkruunuun ja pitää kädessään kynttilää

Uutinen Vaasan Lucia-neidosta 2013

Hyvää päivää kaikille t. Aimo

torstai 12. joulukuuta 2013

Tonttukuvia Vaasasta






















Kuva ja kuvanmuokkaus: AN. Kuvaa voi jakaa eteenpäin ei-kaupallisiin tarkoituksiin.

Omatekoiset sähköiset joulukortit jakoon!

Onko Sinulla itse kuvattuja ja joulutervehdyksillä, teksteillä ym. ”koristeilla muokattuja” digikuvia, joita voisit jakaa meille muille! Lupaan jakaa myös Sinun kuvia eteenpäin näillä asukasyhdistyksemme vaasaennenjanyt -blogisivuilla.

Kaikki ennen joulua lähetetyt kuvat ovat siis erittäin tervetulleita! Jouluun on aikaa 12 päivää. Sähköpostilla joulutervehdyksiä voi lähettää vaikka vielä jouluaattona.

Kuvien oikeudet täytyy olla sinulla. Lähettämällä kuvat minulle, sallit minun ja tämän blogin kautta muidenkin jakaa kuvia eteenpäin ilman pyyntöä korvauksista. Laitan kaikkien kuvien perään tietenkin myös maininnan, että niiden mahdollinen kaupallinen hyödyntäminen ei ole sallittua. Kuvien yhteyteen voidaan laittaa myös Sinun nimesi, nimikirjaimesi, tai jättää kokonaan ilman nimeä. Tarkoitus on jakaa hyvää joulumieltä!

Halutessasi soitat (0503308540)ja kysyt lisää. Kuvat tulee lähettää osoitteeseen aimonyberg(at)gmail.com

t. Aimo

keskiviikko 11. joulukuuta 2013

11.12.13






















Kuva ja kuvanmuokkaus: AN. Heijastuksia. Kuvaa voi jakaa eteenpäin ei-kaupallisiin tarkoituksiin.

Tätä päivämäärää on odotettu sata vuotta!

Keskiviikko 11. päivä joulukuuta vuonna 2013.

Klo 14.15 ja 16 sekuntia päälle, siinä on kohta, jossa numeroista kiinnostuneet ”pysähtyvät” toteamaan ajan jatkavan kulkuaan, päättäväistä matkaansa, mistään mitään välittämättä. Itse Aika ei välitä edes siitä, että joku ”ihmeellinen ihminen” yrittää sitä mitata ja kuvailla oudoilla merkkisarjoilla.

Valoisaa joulun odotusta

t. Aimo 

Katso myös kiinnostava linkki LEHDISTÖKUVAT

Joulun ihme, Iki-ihanat joulukortit
Valokuvataiteen museolla Kaapelitehtaalla, Tallberginkatu 1 G, 00180 Helsinki.
12.12.2013 - 5.1.2014


tiistai 10. joulukuuta 2013

TONTTUKUVA nro 10

















Oma olo alkaa olla jo kuin tontulla, - kun päivittäin kulkee kameran kanssa kaupungilla tonttuja kuvailemassa. Kaikki nämä joulukuun tonttukuvat ovat vapaasti käytettävissä kaikkiin ei-kaupallisiin tarkoituksiin. Voit esim. tallentaa ja lähettää tämän tonttukuvan eteenpäin s-postilla ystävillesi.

Tänään 10.12. vietetään kansainvälistä ihmisoikeuksien päivää!

Siinäpä on melkoisesti haastetta miettiä meidän yksittäisten ihmisten ja koko ihmiskunnan asemaa ja merkitystä osana jotain suurta, käsittämätöntä kokonaisuutta. Ihminen kokee useimmiten olevansa jotain aivan erityistä. Jos näin on, meillä on silloin oltava oikeuksien lisäksi myös hyvin suuri vastuu kaikkia muita ja erityisesti itse kokonaisuutta kohtaan.

Ihmisoikeuksia mietittäessä, erityisesti ihmisoikeuksien puolesta käytyjä taisteluja ajatellessa, on tällä viikolla syytä tehdä kunniaa Nelson Mandelalle, hänen elämäntyölleen omassa maassaan ja maailmanlaajuisesta esimerkistään toimia anteeksiantavan, sovinnollisen yhteistyön puolesta.

Liity mukaan FB:ssa  Plant a tree or d...

t. Aimo

maanantai 9. joulukuuta 2013

POP UP -taidekauppa

Missä? Entisissä Haanpään myymälätiloissa, Rauhankatu 20.

Milloin se on auki? Vain joulukuun 16. päivään asti. Klo 11 – 18.






















Myynnissä on tietenkin taidetta!

Paikalla POP UP -taidekaupassa on tähän tempaukseen osallistuvia taiteilijoita.

He todella toivovat, että taidetta nyt käydään ostamassa. Hinta / laatu suhde on nyt todellakin edullinen. Eli käydään tutustumassa sekä taiteilijoihin, että heidän taiteeseen!

Jotta joku kuva taiteilijoista olisi jo etukäteenkin, niin tässä Googlen kuvahaun ”osumat”. Aika hyvin Googlekin heidät tuntee, jopa yllättävän hyvin… toki kaimojakin on monilla, eli tällaista tämä on, - on tiedettävä mitä etsii. Enemmänkin tietoa netistä totta kai löytyy, jos vaan haluaa nähdä vaivaa.

Cata Ahlbäck

Sonja Backlund

Sini Björkholm

Paula+Blåfield

Henna Hellman 

Kaarin Hellman

Janika Herlevi

Silvia Javén

Jani Järvinen

Martin Karlsson

Maria Nordbäck

Susanna Paavola Lehtinen

Jotta tällainen POP UP -taidekauppa ei jäisi ainutkertaiseksi tapaukseksi Vaasassa, näitä rohkeita taiteen tekijöitä pitää tukea NYT!

Hinnat ovat todella kohdallaan, ja tarjontaa on monipuolisesti.

Siispä kaikki NYKYTAIDETTA hankkimaan, itselle tai ystäville, tutuille, sukulaisille joululahjoiksi!

Lue myös YLE uutiset: Pop up ilmiö virkistää taidemaailmaa


TONTTUKUVA nro 9

















Jouluun on enää tai vielä kaksi viikkoa, miten sen haluaa kukin ottaa.

Näitä tonttukuvia olen kuvannut näyteikkunoista ja sisällä liikkeissä ym. kohteissa.

Innostuin jostain selittämättömästä syystä tällaiseen puuhaan, - ja jatkan tätä taas tällä viikolla! Katsotan mitä eteen sattuu! Tämä on minulle eräänlainen joulukalenteri. Jos näistä kuvista on sinulle iloa, niin voit vapaasti tallentaa niitä koneellesi, ja vaikka lähettää niitä eteenpäin.

Mukavaa maanantaita vaan

t. Aimo

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Mielipiteitä Vaasa Citystä
















Kuva: AN. Kuva pienoismallista, Setterbergin aikainen Vaasa näytti tältä.

Alla oleva mielipide on toimitettu kaupunkisuunnitteluun. Vaasan kaupunki on käynnistänyt keskustan osayleiskaavan laatimisen, jolla korvataan nykyinen v. 1995 laadittu osayleiskaava. Asia ei etene ihan hetkessä, eli aikaa ja mahdollisuuksia mielipiteiden esittämiseen tullaan varmasti kaupunkilaisille ja eri tahojen edustajille tarjoamaan jatkossakin.

Katso lisää Kaavoituksella parempaa ympäristöä

Vaasan kaupunki
Kaavoitus PL 2
65101 Vaasa

Mielipide osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta ja kaavan tavoitteista (Keskustan osayleiskaava) 
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry 

KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA

Yleiskaava 2030 ei ole vielä lainvoimainen. Kun se jossain vaiheessa vahvistetaan, nykyinen monilta osin yksityiskohtaisemmin määräävä ja ohjeistava vuoden 1995 keskustan osayleiskaava tarvitsee myös jatkokseen uuden, edellisen kaltaisen keskustan osayleiskaavan. Alueen kehittämistä, ennen kaikkea rakentamista ohjaamaan, tarvitaan selkeitä ja riittävän tarkkoja määräyksiä.

Esitetyt suunnittelun päätavoitteet, keskustan elinvoimaisuuden ja vetovoimaisuuden vahvistaminen, keskustan laajentaminen ja tiivistäminen sekä asukasmäärän nostaminen, keskustan viihtyvyyden ja omaleimaisuuden säilyttäminen, kaupunkikuvan vaaliminen sekä pysäköinnin, liikenteen ja kevyen liikenteen järjestäminen, ovat oikeita, kannatettavia suuntaviivoja. Nämä ovat asioita, joihin tarvitaan pohjaksi kaikkien kaupunkilaisten, niin päättäjien ja suunnittelijoiden kuin myös asukkaiden ja liike-elämän toimijoiden näkemyksiä. Selkeästi sovittavat määräykset luovat toimintaympäristön tuleville vuosikymmenille.

Näistä tavoitteista asukasyhdistyksessämme eniten esillä on ollut huoli mielestämme liialliset vaatimukset nostaa rakentamisen tehokkuusluvut ”pilviin”, sekä pysäköintiin, etenkin asukaspysäköintiin liittyvien ongelmien vähättely. Tärkeänä pidämme joukkoliikenteen ja kevyen liikenteen onnistunutta hoitamista. Se on ehdoton edellytys yllä olevien tavoitteiden saavuttamiselle.

Tavoite, että osayleiskaavan yhteydessä selvitetään myös täydennysrakentamisen ja korkean rakentamisen mahdollisuudet ja edellytykset keskusta-alueella, tulee olemaan haastavaa.

Kaupunkikuvan ajallisen kerroksellisuuden huomioiminen on herkkä taitolaji, jossa parhaat tulokset saadaan maltilla ja riittävän laajapohjaisella yhteistyöllä. Alueen asukkaiden kuuleminen on oleellinen osa tätä kehitystä.

Kaupunkien, myös Vaasan, keskusta-alueiden tiivistyminen on aikaa myöten tosiasia. Mm. ekologisista syistä ja asukkaiden ikärakenteen kannalta tätä kehitystä ei ole syytä myöskään vastustaa. Edellyttäen, että muutos on hallittua, eikä se tapahdu yksipuolisesti esim. rakennusfirmojen toiveiden mukaisesti.

Tämä kehitys on mahdollista toteuttaa ilman kohtuuttomia ylilyöntejä, ja tavalla, jossa arvostus ja kunnioitus perinteitä kohtaan pidetään mielessä, ja ehdottomasti aina lainvoimaisia kaavoja noudattaen.

Aikataulu keskustan osayleiskaavan eteenpäin viemiselle on oikeanlainen. Vuoden 2014 aikana selvinnee myös Vaasan yleiskaavan 2030 lopullinen sisältö tehtyjen valitusten osalta. Kaupunkisuunnittelun ja päättäjien on toivottavasti mahdollista edetä maltilla mutta päättäväisillä toimilla, vaadittavien vaikutusten arviontien kautta, kohti laadukasta ja kaunista Vaasa Cityä.

Asukasyhdistyksemme hallitus ottaa kantaa asiaan kokouksessa 9.1.2014. Pyydän ystävällisesti saada toimittaa mahdollisia lisähuomioita vielä tammikuussa.

Vaasassa 8.12.2013
Aimo Nyberg
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.


Toinen adventti















Kuva: AN. Näyteikkunakuva. Kuvan saa tallentaa, ja lähettää vaikka joulutervehdyksenä ystäville.

Tänään saamme viettää toista adventtisunnuntaita. Joulun odotus on jo niin pitkällä, että meidän on syytä itse kunkin muistella joulunvieton syvintä, alkuperäistä sanomaa.

Itsenäisyyspäivän vieton jälkeen on tänä vuonna vielä viikonloppu päälle. Kerrankin on rauhaa ottaa levon kannalta, ja vaan olla. Viime päivien lumimyräkätkin ovat edesauttaneet sisällä pysymistä.

Stressitöntä joulun odotusta vaan kaikille

t. Aimo



lauantai 7. joulukuuta 2013

Tänään Joulumarkkinoille!

Jatketaan edelleen näiden tonttukuvien esille laittamista. Uusia mielenkiintoisia kuvauskohteita kun tuntuu tänä vuonna löytyvän yllättävänkin paljon ja helpolla. Kunhan vaan kulkee silmät auki, ja kurkistaa sisälle liikkeisiinkin.

Itsenäisyyspäivänä en tonttukuvia ottanut. Vaasassakin oli muuta kuvattavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa. Isänmaallista ohjelmaa oli tarjolla Suomen Vapaudenpatsaalla Vaasan torilla. Siellä esiintyivät yhdessä Pohjan Miehet ja Wasa Songargille -kuorot.

Upeaa mieskuorolaulua kuultiin molemmilla kotimaisilla kielillä. Puheita kuultiin myös, kuten perinteisiin kuuluu, mm. soihtukulkueina paikalle saapuneiden ylioppilaskuntien puheenjohtajilta.

Vahva isänmaallisuus oli arvokkaalla tavalla läsnä niin esiintyjissä kuin yleisössäkin. Tilaisuuden lopuksi torilla laulettiin Maammelaulu 96-vuotiaan Suomen kunniaksi.

















Kuva: AN. Laulukuorot Suomen Vapaudenpatsaalla 6.12.2013.

Patsaan juurella kuultiin mieskuorolaulua, jota esittävät Stefan Wikmanin johdolla Wasa Sångargille ja Mieskuoro Pohjan Miehet. Mieskuorot laulavat seuraavat laulut: Vaasan marssi, Suomalainen rukous, Suomen Laulu, Oi kallis Suomenmaa ja Finlandia. Tilaisuudessa pidettiin myös puheita: Wasa Sångargilletin puheenjohtaja Magnus Stenström, Daniel Lahti, Vaasan Yliopiston Ylioppilaskunta ja Alexandra Vikberg, Studentföreningen vid Svenska Handelshögskolan i Vasa.


”Kalenterikuva” eli tämän päivän tonttukuva! Voit niin halutessasi tallentaa tämänkin kuvan koneellesi, ja lähettää sen vaikka joulutervehdyksenä ystävillesi.

















Kuva: AN. Tämä aivan hurmaava joulupukki löytyy Vöyrinkaupungilta, eräästä hoito- ja hyvinvointipalveluja tarjoavien yrittäjien eteisaulasta. Pukin villapaita on todella upea! Tällaiset yksilölliset, huolella valmistetut pukit ja tontut ovat minusta parhaita. Niiden esille laittamiseen on todella nähty vaivaa, -niissä on sydän mukana!

Tänään lauantaina 7.12. lähden torille Vaasan Joulumarkkinoille!

Vaasan Liikekeskusta ry:n ohjelmaa on kävelykadulla klo 14 – 17.
Vaasan torikauppiailla on myyntiä ja tapahtumia jo aamusta alkaen.

Ilotulitus on klo 17.00.


torstai 5. joulukuuta 2013

Itsenäisyyspäiväjuhlia































Kuvat: SK (Vöyrinkaupungin koulun oppilas) 

Perinteitä kunnioittavaa, kaunista ja iloista menoa oli aidosti koettavissa Vaasan kaupungintalolla. Kaupunginjohtaja Tomas Häyry puolisoineen oli kutsunut kaikki kaupungin yhdeksäsluokkalaiset juhlistamaan Suomen 96-v syntymäpäivää.

Yhdeksäsluokkalaiset kaikista Vaasan kouluista kokoontuivat yhteen Vaasan kaupungintalolle juhlistamaan Suomen itsenäisyyttä. Juhlapuheiden lisäksi ohjelmassa oli tietenkin vanhoja tansseja, pientä naposteltavaa, vapaata seurustelua, yhdessäoloa.  Ja tietenkin kuvien ottamista, kännyköillä ym. kameroilla. Ja mikä oli ottaessa, - niin komeita nämä nuoret ovat!
Juhla on oppilaille ainutlaatuinen kokemus, ja mielestäni on hienoa, että perinne sai jatkua tänäkin vuonna.
Seitsemäs ja kahdeksasluokkalaiset, kuten alaluokillakin, juhlittiin itsenäisyyspäivää omissa kouluissa korkeatasoisissa juhlissa. Itsenäisyyden asiaa tuotiin esille hienoilla oppilaiden valmistamilla esityksillä.

Käynti sankarihaudoilla






















Kuva: JR (Vöyrinkaupungin koulun oppilas)

Koulumme perinteisiin kuuluu myös seppeleenlasku Vanhalla hautausmaalla olevalla sodassa kaatuneiden muistomerkille.

Lumipyry loi tunnelmaa, kun olimme 7 E -luokan kanssa aamupäivällä juhlaseremoniaa toimittamassa.


Aimo Nyberg, Vöyrinkaupungin koulun kuvataiteen lehtori

Sisäkuvia Vaasasta

Rita Lukkarinen on tehnyt taas uuden valokuvakirjan. Hän kuvasi lähes 40 kohdetta Vaasasta, aiheina ovat SISÄTILAT.

Tekstit kirjaan on kirjoittanut vt. museojohtaja Katarina Andersson. Kohteet ovat historiallisesti ja arkkitehtonisesti hyvin mielenkiintoisia. Vaasan hovioikeus on yksi kohde. Se onkin yksi niistä paikoista, joihin monet vaasalaiset haluaisivat tutustua, päästä mukaan järjestettäville tutustumiskäynneille. Kierroksia on vaan kovin harvoin. Nyt jotain pääsee näkemään tämän kirjan kuvitusta tutkimalla.

Muita kohteita ovat mm. keväällä tulipalossa tuhoutunut Club 25, Myntin talo, Sotilaskoti, Vaahteranmäen päiväkoti, Hietalahden villa jne.

Näitä kuvia voi käydä ihastelemassa myös Pohjanmaan museon kahvilassa. Kirjan voi myös ostaa sieltä 17,50 € hintaan. Kirja olisi toki voinut olla paksumpikin, ja samlla kalliimpi. Näin olisi saatu mukaan enenmmän mielenkiintoisia kuvia näistä tärkeistä kohteista.

Rita Lukkarisen kirja Askel askeleelta - sisäkuvia on kaksikielinen. Erinomainen joululahjaidea!
















Kuvat: AN. Näistä seinillä olevista valokuvista amatöörimäisesti ottamissani valokuvista ei valitettavasti näy Rita Lukkarisen kuvien erinomainen laatu ja taiteellinen taso. Suosittelen, että käyt itse paikan päällä Pohjanmaan museon kahviossa Ritan valokuvat katsomassa.

Aimo


Viides TONTTU -kuva

















Tämä suurikokoinen tonttu istuu omanarvontuntuisena, omalla kunniapaikallaan, erään vaasalaisen liikkeen näyteikkunassa. Tunnen hyvin tämän huovuttamalla tehdyn tontun tekijän, - mutten kerro hänen nimeään, kuten en myöskään liikettä, jonka ikkunasta tämä kuva on otettu.

Jos haluat, voit tallentaa näitä tonttukuvia omalle koneellesi, ja lähettää niitä eteenpäin joulutervehdyksinä tutuillesi.

T. Aimo

keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Neljäs TONTTU –kuva

















Kuvaan joulukuussa vaasalaisten liikkeiden ikkunoissa ym. paikoissa olevia tonttuja, ja laitan niistä kuvia näille sivuille.

Kysyt ehkä – miksi? No, - ensinnäkin jo pelkästään kuvaamisen ja kuvien muokkaamisen ilosta.

Kuvat voivat tuoda meille kaikille myös hyvää joulumieltä, tätä ainakin toivon. Joka tapauksessa kaupallinen joulu on meille joulukuussa koko ajan läsnä, kaikenlaisia mainoksia on kaikkialla ympärillämme. Kaupallinen mainonta on merkittävä osa visuaalista kulttuuriamme, ja sanotaanhan sitä myös näin, että länsimainen elämäntapamme elää, hengittää mainosten tahdissa. Ilman kaupankäyntiä ei olisi mitään muutakaan.

Etsin Vaasan keskustasta tämän vuoden 2013 ikkunamainoksia, jotka jollain tavalla saavat minut pysähtymään ja katsomaan niitä tarkemmin. Kokonaisasetelmaa, tai yksityiskohtia, ja näen niissä kenties jotain hyvin esille laitettua ja kaunista. Silloin olen tyytyväinen, iloinenkin, ja unohdan ainakin hetkeksi ympärillä olevan kiireen, stressin, - ja yhä vain päivä päivältä lisääntyvän pimeyden…

Yritän samalla tuoda esille omaa kotikaupunkiamme, Vaasan jouluisia näyteikkunoita vuonna 2013.

Jos haluat, voit tallentaa näitä tonttukuvia omalle koneellesi, ja lähettää niitä eteenpäin joulutervehdyksinä tutuillesi. Kuviin olen laittanut näkyviin tämän blogimme osoitteen. Tällä tavalla kenties saamme myös uusia lukijoita tälle asukasyhdistyksemme nettisivulle.

T. Aimo

Keskusta - Kivihaka - Keskusta

Sanomalehti Pohjalainen julkaisi tänään yhden syyskokouksemme kannanotoista.

Kannanotto numero 5, Toimiva joukkoliikenne, meni läpi lehden mielipidesivulla. Pohjalaisessa jutun otsikko on ”Kivihakaan on päästävä bussilla”.

Voit lukea kaikki yhdistyksemme syyskokouksen kannanotot tästä blogista marraskuun 28. päivän kohdalta LEHDISTÖTIEDOTE, PRESSMEDDELANDE

Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry pitää toimivaa joukkoliikennettä hyvin tärkeänä. Kantakaupungin autoistuminen on sitä pienempää, mitä paremmin keskustaan pääsee yleisillä kulkuvälineillä. Joukkoliikenteen on toimittava myös toiseen suuntaan, eli kaupungista on päästävä sujuvasti muihin kaupunginosiin. Ja aikataulujen tulee olla kohtuulliset, niin hyvin toimivat, että yleisillä kulkuvälineillä liikkuminen on mielekästä.

Tiedottaminen aikatauluista, bussien reiteistä, muutoksista jne. on viime vuosina siirtynyt enenevässä määrin nettiin. Perinteisen ”vanhanaikaisen” tiedottamisen vähentyminen on vaikeuttanut etenkin iäkkäämmän väestön tiedonsaantia. Tämä kehitys ei ole yksinomaan positiivista.

Kaupungin kasvaessa, laajentuessa eivät bussiyhteydet aina pysy mukana. Yksi ongelmakohta, eli vaikeasti busseilla tehtävä edestakainen matka on ainakin välillä Keskusta – Kivihaka – Keskusta. Asiakaspalautetta antamalla asioihin voidaan vaikuttaa. Tässä suhteessa liikennöitsijöiden ja matkustajien intressit ovat yhteneväiset. Tiedonkulussa ei vaan saa olla puutteita. Tästä syystä yhdistyksemme korostaa ihmisläheisen asiakaspalautejärjestelmän tärkeyttä. Opiskelijoiden ja nuorison lisäksi busseja käyttävät myös sellaiset vanhemmat ihmiset, jotka eivät ole tottuneet käyttämään aikataulujen ja reittien valintaan matkapuhelimia ja tietokoneita.

Wilima-matkainfo aikataulupalvelu toimii kaiken kaikkiaan hyvin, kunhan asiaan ensin perehtyy. Palvelu on erinomainen näyttö osaavasta Vaasasta. Tämän nettipalvelun ohella on liikennöitsijöiden ja Matkahuollossa / Vaasan Paikallisliikenteessä ylläpidettävä jatkossakin hyvin toimivaa asiakasläheistä, henkilökohtaista asiakaspalvelua.

Yksi konkreettinen parannusehdotus: Vaasan keskustasta on päästävä edestakaisin keskipäivän aikaan käymään ostoksilla Kivihaassa. Ja niin, ettei pidä samalla reissulla matkustaa ympäri Gerbytä. Esim. bussi saapuu suoraan Vaasan keskustasta Kivihakaan klo 12.00, ja paluu onnistuu takaisinpäin samalla tavalla suoralla bussilinjalla mutkittelematta muiden alueiden kautta. Useampiakin vuoroja voisi toki olla hyvä järjestää.

Aimo Nyberg, VKA ry:n syyskokous 27.11. 2013

tiistai 3. joulukuuta 2013

Ennen pitkää

Varmaankin, ennen pitkää tästä kävellään lahden poikki, siis yli Sundominlahden pohjukan. Milloin tämä onnistuu, on kiinni siitä, annetaanko luonnon eli maankohoamisen ym. syiden hoitaa asia, vai puutummeko me ihmiset tilanteeseen joillain toimenpiteillä.
















Kuvat: AN. 16.10.2011. Näkymiä Sundominlahdelle.

Haastattelin pari vuotta sitten arkkitehti, lehtori Vesa-Matti Honkasta aiheesta Vaasan Eteläisen kaupunginlahden tulevaisuus. Juttu on luettavissa tästä blogista, katso juttu vuodelta 2011, marraskuun 11. päivä.

Sanomalehti Pohjalainen järjesti hienosti verkkokyselyn sen jälkeen kun Vaasan kaupungin viheraluepäällikkö Timo Jousmäki toi julkisuuteen ehdotuksen, että lahden yli rakennettaisiin kivipenger.

Lehdelle toimitettiin monenlaisia ratkaisuehdotuksia luonnonmukaisen kehityksen hyväksymisestä erilaisiin ruoppaus- ja pengerratkaisuihin. Enemmistö vastanneista kannatti kivipenkereen rakentamista.

Timo Jousmäen ehdottama lahden kapein kohta kivipenkereelle ja siis kävelytielle on kartassa juuri ja juuri Vaasan puolella, kuitenkin aivan lähellä Mustasaaren vesirajaa. Ehdotettu kohta on mitä ilmeisimmin paras, asiantuntemuksella harkittu ja luultavimmin myös toteuttamiskelpoisin reitti ko. idealle. On kuitenkin niin, että mukaan pitää saada myös Mustasaaren kunta, ja mahdollisesti myös Laihia. Jos nimittäin ei mitään tehdä tulevina vuosina ja vuosikymmeninä, niin Laihian joen tulviessa vesi ei enää pääse virtaamaan kunnolla mereen, ja vaarana on tulvajärven syntyminen johonkin yläjuoksun joenmutkaan.

Kokonaisuuteen liittyvät myös isommat kaavoitusratkaisut. Eli tuleeko ja milloin Myrgrundiin asuntoalueita, - entä rakennetaanko joskus Vaasan satamatie Vaskiluodosta Sundomin kautta tekeillä olevalle logistiikkakeskukseen lentokentän lähelle? Jne.

Asukasyhdistyksemme esitti syyskokouksessa 27.11. toiveen sekä Vaasan kaupungille että Mustasaaren kunnalle Vaasan Satamatie -hankkeen ajamista ponnekkaasti eteenpäin kaikin mahdollisin keinoin. Asia on yhteinen ja ajankohtainen, koska kuntien nykyinen raja menee Sundominlahden pohjukassa, joka on kasvamassa umpeen melkoisella vauhdilla. Tämä sinänsä luonnollinen ja väistämätön kehityskulku edellyttää molemmilta kunnilta kykyä sopia yhteisestä suunnittelusta ja aikanaan päätettävien toimenpiteiden aikatauluista ja kustannusten mahdollisesta jakamisesta.


Pohjalainen kysyi tätä verkkokyselyssään: Mitä sinun mielestäsi pitäisi tehdä, jotta meri lainehtisi vapaana Vaasan edustalla vielä lastenlastemme elinaikana?
Vaasan keskustan edustalla olevaa merialuetta, Eteläistä Kaupunginselkää uhkaa umpeen kasvaminen muutaman vuosikymmenen aikana, jos mitään ei tehdä.
Jotta ruovikoitumisen ja kuivumisen uhka väistyisi, on heitetty raju ehdotus: rakennetaan kivipenger lahden yli Sundomin puolelta Svartöstä Suvilahden Pikisaarille.

Yhden vastauksen antaa Ari Lähteenpää. (Lainaus hänen FB-sivultaan)

Unelmoin. Näen silmissäni vaasalaisen lintuparatiisin. Näen kivipenkereen. Sen päällä näen kävely/pyörätien, joka jatkuu "rengastienä" koko kaupunginlahden pohjukan ympäri. Tien varrella näen 4-5 lintutornia. Seison lintutornissa. Näen satoja ja tuhansia joutsenia, hanhia ja sorsalintuja, jotka paikalle saalistelemaan tulleet merikotkat nostattavat ilmaan. Vieressäni näen joukon vaasalaisia, jotka silmät ihastuksesta ymmyrkäisinä huudahtavat: "Emme ikinä voineet kuvitella, että meillä on täällä jotain tällaista."

Vaasan kaupungin kaavoitus: Eteläisen Kaupunginselän suummittelu jatkuu




Kolmas TONTTU –kuva

















Kuvaan joulukuussa vaasalaisten liikkeiden ikkunoissa ym. paikoissa olevia tonttuja, ja laitan niistä kuvia näille sivuille. Jos haluat, voit tallentaa näitä tonttukuvia omalle koneellesi, ja lähettää niitä eteenpäin joulutervehdyksinä tutuillesi. Näissä joulukuun alun tonttukuvissa ei vielä ole mukana joulutervehdyksiä, kuten kunnon joulukorteissa tulee olla. Muutamissa seuraavissa sitten on!

Kun kuljet Vaasan keskustassa, voit löytää jostain ikkunasta tämänkin kuvassa olevan jouluasetelman!
Missä ikkunoissa kuvien tontut ovat, en paljasta. En osoitetta, enkä liikettä.

T. Aimo

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Toinen TONTTU -kuva

Tässä toinen kuva VAASAN TONTTU -sarjaan!

















Seuraa tätä blogia, - kuvaan joulukuussa vaasalaisten liikkeiden ikkunoissa ym. paikoissa olevia tonttuja, ja laitan niistä kuvia näille sivuille. En ehkä ihan päivittäin, mutta kuitenkin. Jos haluat, voit tallentaa näitä tonttukuvia omalle koneellesi, ja lähettää niitä eteenpäin joulutervehdyksinä tutuillesi.

En ajatellut kertoa missä ikkunoissa kuvien tontut ovat. En osoitetta, enkä liikettä. Tämän kuvan aihe tosin kyllä kertoo, minkä liikkeen ikkunasta kuva on otettu.

Näillä minun tonttukuvillani ei ole mitään yhteyttä Vaasan Liikekeskusta ry:n järjestämän Jouluikkunakilpailun kanssa. En mainosta ketään erityisesti, vaan yleisemminkin kannustan katselemaan kaikkia ikkunoita ja muutakin elämänmenoa kauniissa Vaasan keskustassa.

Vaasan Liikekeskusta ry:n  Jouluikkunakilpailussa äänet on annettava 4.12. mennessä. Tulos julkaistaan lauantaina 7.12.2013 Vaasan Joulumarkkinoilla.

Hyvää alkavaa viikkoa t. Aimo Nyberg


Tästä se alkaa

Nimittäin joulukuu, ja joulun odotus! Joulukalentereitakin pääsee availemaan, jos sellaisen on saanut tai itse hankkinut.






















Kuvat: AN. Iltakävelyllä marraskuun viimeisenä iltana. En onnistunut ainakaan vielä kuvaamaan ISON -komeettaa auringonlaskun aikaan. (Lue komeetasta URSAN sivuilta)

Tähtiä mainosvaloissa, ja tulenlieskoja (kuin komeetan pyrstöjä) oli huomattavasti helpompaa kuvata Vaasan torilla.
















Tässä ensimmäinen kuva VAASAN TONTTU -sarjaan!

Seuraa tätä blogia, - kuvaan joulukuussa vaasalaisten liikkeiden ikkunoissa ym. paikoissa olevia tonttuja, ja laitan niistä kuvia näille sivuille. En ehkä ihan päivittäin, mutta kuitenkin. Jos haluat, voit tallentaa näitä tonttukuvia omalle koneellesi, ja lähettää niitä eteenpäin joulutervehdyksinä tutuillesi.

Hyvää Joulun ajan odotusta t. Aimo Nyberg