sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Kaupungin kaavoituskatsaus 2014






















Vaasan Kaupungin tiedotuslehti, kaavoituskatsaus 2/2014 on jaettu postin mukana kaupunkilaisille.

Lehti on jälleen kerran erinomaisen hyvä tietopaketti Vaasan kaupunkisuunnittelun ajantasatilanteesta, eli siitä missä kaupungin kaavoituksessa tällä hetkellä mennään.

Jälleen kerran voi täysin aiheesta sanoa, että näin laadukasta kaavoituskatsausta ei monessakaan Vaasan kokoisessa kaupungissa pystytä tekemään. Tästä on syytä olla kiitollinen.

Lehti kannattaa myös säästää koko tulevan vuoden. Kohteiden etenemistä on näin helpompi seurata, ja myös ymmärtää kokonaisuutta. Kaavoitustyö on aina vuosia, jopa vuosikymmeniä kestävä prosessi, eikä se etene niin nopeasti kuin me tavalliset ihmiset haluamme toivoa.

Maan tapa 1960 – 1990-luvuilla oli sopia kaavoitusasiat, kuten muutkin isot asiat, poliittisen ylätason kabineteissa. Nykyinen kuntalaki vuodelta 1995 edellyttää avoimempaa, kaikkia asianosallisia mukaan kutsuvaa, vuorovaikutteista otetta myös kaavoituksessa. Mielestäni Vaasan kaupunkisuunnittelun virkamiehet ovat tähän pyrkineet, ja ovat tässä myös monin kohdin onnistuneet jopa erinomaisesti.

Asioidessani kaupunkisuunnittelun virkamiesten kanssa olen aina saanut vastaukset, ja asioista on puhuttu niin kuin niistä pitää, toinen toisiamme kuunnellen ja jokaisen näkemyksiä arvostaen.


Vaasan keskusta vahvasti esillä

Ellei muulloin huomaa Vaasan kantakaupungin kauneutta, suorastaan komeutta, niin näitä tämänkertaisen kaavoituskatsauksen kaupunkikuvia, karttoja ja havainnekuvia katselemalla asian tilan kyllä ymmärtää. Vaasalla ja meillä vaasalaisilla on todellakin mitä vaalia, ja tottakai myös kehittää, viedä eteenpäin.

Mutta miksi meillä täällä Vaasassa on näin arvokasta rakennusperinnettä, laatua koko uuden Vaasan jo pitkälti yli sadan vuoden ajalta? Tähän kannattaisi ihan tosissaan perehtyä. Itsestään selvää on se, ettei Vaasaa ole rakennettu ”tosta noin vaan” ja ”halvalla” nopeita voittoja tavoittelemalla.

Vaasa on perinteikäs hallinnollinen ja kulttuurillinen keskus, jonka historiaan liittyvät niin Venäjän valtakunnan läntisenä portinvartijana toimiminen, kuin myös erityisasema yhteysreittinä länteen. Tämä on tuonut seudulle arvokasta pääomaa, niin aineellista kuin henkistäkin.

Kaavoituskatsauksessa 2/2014 vs. kaavoitusjohtaja Päivi Korkealaakso toivoo kaupunkilaisia mukaan keskustelemaan mm. siitä, mitä kaupunkilaiset toivovat keskusta-alueelta? Kaupunki aikoo järjestää asian tiimoilta esim. yleisötilaisuuksia ja erilaisia foorumeita. Hienoa!

Myös asukasyhdistyksemme on nyt 20-v. juhlavuotemme kunniaksi suunnittelemassa tilaisuuksia ja tempauksia kaupunkilaisille. Mahdollisesti saamme mukaan myös vieraita Uumajasta, - olemme luoneet sinnepäin yhteyksiä osittain samantapaista yhdistystoimintaa harjoittavan yhdistyksen kanssa (Föreningen för Byggnadskultur i Umeå). Suunnitelmissa ovat vastavuoroiset vierailut toinen toistemme kotikaupungeissa.

Olemme saaneet vierailuihin myös hankerahaa suomalaisruotsalaiselta rahastolta. Näistä lisää, kun suunnitelmat saadaan pidemmälle.

Aimo Nyberg

Uusin kaupungin tiedotuslehti on luettavissa TÄÄLLÄ

Aikaisemmat kaupungin tiedotuslehdet löytyvät myös netistä TÄÄLLÄ

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...