keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Vaasan satamatien puolesta


Kuva: AN. 19.9.2014. Tämä upea silta, Vaskiluodon saneerattu silta, toimii nyt erinomaisen hyvin mm. vaasalaisen teollisuuden, jopa erikoiskuljetusten, kuljetusreittinä satamaan.

Sen sijaan tälle sillalle ei kantakaupungin asukkaiden mielestä toivota nykyisen kaltaista läpiajoliikennettä. Vaskiluotoon, satamaan ja satamasta muualle tapahtuva raskasliikenne tulee pystyä ohjaamaan tulevaisuudessa Vaasan satamatielle, jota voisi myös kutsua Vaasan läntiseksi ohitus- tai kehätieksi.

Vaasan satamatie – Vaasan kehätie

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) on käynnistänyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyn (YVA-menettelyn) Vaasan satamatiestä. Eli tieosuudesta Vaskiluodon ja Vähänkyröntien välillä.

Vaihtoehtoisia tielinjauksia on selvitetty jo aikaisemmin. Vuoden 2010 pääsuuntaselvitysten jälkeen Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry otti kantaa ns. Vikbyn linjauksen puolesta.

Seuraavan kerran yhdistyksemme hallitus pohtii asiaa kokouksessaan 1.10.2014. Keskustelua varmaankin käydään tämän jälkeenkin, pitkin syksyä. Annamme kannanottojamme prosessin edetessä aina sopivissa kohdissa.

Tiistaina 23.9.2014 Sulvan koululla pidetyssä työpajassa etsittiin mahdollisia uusia lähtötietoja ja näkemyksiä paikallisilta asukkailta ja toimijoilta, yhdistyksiltä ja järjestöiltä.

Suunnittelutilanteen esittelyn jälkeen osallistujat saivat arvioida pienryhmissä linjausvaihtoehtojen hyviä ja huonoja puolia.

Päättäjät päättävät, asukkaita ym. asianosallisia on kuultava 

Kaavoitus on pitkä ja jatkuva prosessi, ideasta toteutukseen jopa vuosikymmenten työ. Maakuntakaava, yleiskaava, asemakaava, - ja lopulta tehdään konkreettiset ratkaisut korttelitasolla, eli miltä rakennukset, pihat, tiet ym. lopulta näyttävät, ja miten ne toimivat osana vanhan uuden muodostamaa kokonaisuutta.

Yhdyskuntasuunnittelu, kuten infrastruktuurin rakentaminen, on ammattilaisten työtä, jota tehdään poliittisten päättäjien luomien suuntaviivojen mukaan. Päättäjien tulee kyetä ymmärtämään ja ottamaan vastuuta myös tulevaisuudesta, ei vain tästä päivästä. Suurimmat haasteet liittyvät taloudellisiin kysymyksiin, ja kykyyn tehdä yhteistyötä aina alimmalta paikalliselta tasolta alkaen suuriin EU-hankkeisiin asti.

Nykyiset lakimme edellyttävät kansalaisten aktiivisuuden huomioimista, asianosalliset saavat osallistua mielipiteensä ilmaisemiseen heitä itseään koskevissa asioissa. Ts. uskotaan, että paikalliset asukkaat voivat tuoda suunnitteluun joitain sellaista, joka voi auttaa parhaan mahdollisen ratkaisun syntymistä.

Tämä ei tarkoita sitä, että päättäjät voivat ottaa huomioon aina kaikkien toiveet. Tiehankkeet ovat tyypillisesti juuri sellaisia isoaja ratkaisuja, joissa jotkut aina myös kärsivät. Toki heille myös maksetaan haitoista korvauksia.

Vastakkaisia mielipiteitä 

 Ei ole liioittelua kuvailla eilistä (23.9) tunnelmaa Sulvan koululla jopa Vaasan satamatie-hankkeen vastaiseksi. Paikalla olleet sundomilaiset, sekä Sundomissa maata sekä kiinteistöjä omistavat henkilöt eivät ehdotetuista tielinjausluonnoksista erityisemmin innostuneet, päinvastoin. Nykyteiden tulisi heidän mielestä riittää, ja Vaskiluodon sataman raskasrekkaliikenne ajakoon edelleen Vaasan keskustan katuja pitkin, tai kaupungin alle kenties joskus rakennettavissa tunneleissa. Vaihtoehtoisesti Sundominlahden yli, -kunhan uusia teitä ei vaan tehdä Sundomin alueiden kautta.

Oman asukasyhdistyksemme VKA ry:n kanta on vastakkainen. Perusteluina ensinnäkin itse Vaskiluodon sataman ja alueemme elinkeinoelämän, erityisesti energiaklusterin edut. Ellei Vaasan sataman elinvoimaisuutta kyetä turvaamaan, ei Vaasan seudulla tulla tarvitsemaan jatkossa uusia tiehankkeitakaan. Jos tähän tilanteeseen ajaudutaan, on länsirannikolla tulevaisuudessa monia pikkupaikkakuntia, kuten Kaskinen, Kristiinankaupunki, Vaasa… Taantuvilla alueilla tulee oletettavasti olemaan vaikeuksia nykyistenkin tieverkostojen ylläpidossa.

Toisena perusteluna toteamus, että Vaasa alkaa olla nykykoossaan lähes ainut kaupunki Suomessa, jonka ydinkeskustan läpi raskas- ja jopa vaarallisten aineiden kuljetukset sallitaan ilman rajoituksia. Liikenteen jatkuva kasvu on viime vuosina todettu, ja haitat ovat mitattavia tosiasioita. Asukkaiden reagointi ongelmiin on saatu päättäjien ja suunnittelijoiden tietoon. Nyt on aika yrittää löytää ratkaisuja.

Kolmas perustelu liittyy infraan itseensä. Eu-tason, valtakunnalliset ja paikalliset tiehankkeet ovat alueellamme välttämättömiä. Ei vain meidän itsemme takia, vaan globaalin kehityksen näkökulmat huomioiden. Vaasan satamatietä vastustavat katsovat asioita liian pienestä mittakaavasta.

Onko hanke nimetty väärin?

Vaasan sataman kehitykseen luottavat tahot hyväksynevät kyllä myös vaihtoehtoisen nimen ko. hankkeelle. Yhtä hyvin voisimme puhua Vaasan kehätiestä, tai sen yhdestä osasta, kumipyöräväylästä Vaskiluodon satamasta Sundomin kautta Vaasaa ympäröiville valtateille, niin etelään kuin pohjoiseenkin.

Vikbyn vaihtoehto on hyvä 

Lopulliset linjaukset ja yksityiskohdat ovat vielä auki. Vaasan yleiskaava 2030 on saanut lainvoiman, ja nyt myös tätä Vaasan satamatie -hanketta voidaan lähteä viemään tosissaan eteenpäin.

Vikbyn vaihtoehdon hyviä puolia ovat mm. sen toimiminen erityisen hyvin osana muita suuria tie- ja jopa mahdollisia uusia rautatielinjauksia. Kun puhutaan vuosikymmenten päässä olevasta Vaasasta, niin on oletettavaa, että kaupunki kasvattaa ympärilleen kehää, ja mahdollisesti myös Seinäjoen radan varteen syntyy uutta, nykyistä tiheämpää asutusta. Lentokentän lähelle toteutuva logistiikkakeskus on erinomainen osa tätä kokonaisuutta.

Vikbyn vaihtoehdon hyviä puolia on myös se, ettei tietä yritetä tehdä mereen, savisen pohjan päälle, vaan kuivalle maalle. Tosin kovin tasaiselle maalle, entiselle merenpohjalle. Uudesta tiestä ei kuitenkaan ole tarkoitus tehdä mitään moottoritien tasoista, vaan kaksikaistainen normaalitie, jolle risteykset, mahdolliset ympyräliittymät, jopa pelloille vievät liittymät sallitaan.

Kulttuurillisia arvoja, samoin luontoarvoja teiden rakentamisen yhteydessä aina menetetään. Vikbyn vaihtoehdossa vältytään kuitenkin parhaiten mm. häiritsemästä erinomaiseksi lintukohteeksi kehittynyttä Sundominlahden pohjukkaa, jossa on ainakin merikotkien pesimäreviiri.

Suvilahden asuntomessualueen rakentamisen jälkeen on oivallettu, että Sundominlahden jonkinlaiset ruoppaustoimet, ehkä tekosaarten tekemisetkin, on jossain vaiheessa aloitettava. Tämä työ vie pitkän ajan, eli edennee vaiheittain, ja on siksi kovin vaikeasti yhdistettävissä ko. tiehankkeeseen. Jonkinlainen penger, luontoreitti, joka voisi toimia kenties myös patoelementtinä, voi vuosien saatossa olla aivan hyväkin ratkaisu, siis merimaiseman säilyttämiseksi Eteläisellä kaupunginselällä.

Nyt tarvitaan uusi askel eteenpäin!

Vaasan satamatie Vaskiluodon satamasta Sundomin kautta Vaasaa ympäröiville valtateille on aivan välttämätön tiehanke, jotta läpiajoliikennettä Vaasan ydinkeskustassa voidaan vähentää tulevaisuudessa.

Vaasan Vaskiluodon satamaan ja satamasta pois, (teollisuusalueilta ym. terminaaleilta) ajetaan nykyään pääasiassa Vaskiluodon siltaa pitkin Vaasanpuistikolle, siis aivan torin laitaa pitkin, ja edelleen kaupungista ulos johtaville etelään ja pohjoiseen meneville moottoriteille.

Vaskiluodosta pääsee toki jo nykyään ulos, pois kaupungista, myös Sundomin ja Sulvan kylien läpi menevää tietä pitkin. Tie on mutkitteleva, kapea, ja ilman muuta tämän tien varrella asuvien kannalta huono ratkaisu nykyistä suuremmalle raskaalle rekkaliikenteelle.

Ratkaisuksi tarvitaan uusi Vaasan satamatie. Suunnittelulle ja hankkeen eteenpäin viemiselle on annettava kaikki mahdollinen tuki ja resurssit. Nykytilanteeseen tyytyminen on kaikkein huonoin vaihtoehto, ja osoitus tulevaisuuden uskon puutteesta.

Aimo Nyberg
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n puheenjohtaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...