lauantai 13. joulukuuta 2014

Keskiviikkona klo 18


Tervetuloa syyskokoukseen!

Sääntömääräiseen syyskokoukseemme ovat tervetulleita yhdistyksemme jäsenet, ja myös muut kiinnostuneet.

Paikan päällä voi myös liittyä yhdistykseemme. Tämän vuoden jäsenmaksun maksamalla (8 euroa) saa samalla kuitatuksi ensi vuoden jäsenmaksun, siinäkin tapauksessa, että kokous päättää nostaa vuoden 2015 jäsenmaksua.

Syyskokouksen sääntömääräisiin asioihin kuuluvat puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinnat, vuoden 2015 jäsenmaksusta päättäminen, samoin toimintasuunnitelman ja talousarvion hyväksyminen ensi vuodelle.

Varsinaisten kokousasioiden jälkeen on kahvitus ja keskustelua. Kannanottoehdotuksia ei ole jäsenistöltä tällä kertaa saatu. Esiin noussee kuitenkin ainakin mielipiteidenvaihto ns. korkeasta rakentamisesta Vaasassa.

Illan päättää kuvasarja Uumajan reissulta. Marraskuun alussa oli yhdistyksemme jäseniä tutustumassa sikäläiseen asukas / rakennuskulttuuriyhdistykseen, ja myös siihen miltä syksyisessä Uumajassa näytti.

Tervetuloa syyskokoukseemme 17.12. 2014 klo 18 – 20.
Paikka: NNKY:n kerhohuone, Kirkkopuistikko 30.

Aimo Nyberg, pj. puh. 050 3308540
Anttu Kankaanpää, sihteeri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...