maanantai 4. toukokuuta 2015

Pyöräilykausi – NYT!

Viimeistään Vapun jälkeen on hyvä hetki siirtyä ekologiseen pyöräilyyn, ja jättää autot kotiin.

Vaasassa etäisyydet ovat sen verran lyhyitä, että töihin, kauppaan, harrastuksiin ehtii erinomaisesti ilman omaa autoa tai busseja. Polkupyörä sopii kaikkein parhaiten myös ”huviajeluun”, retkille ympäri kaupunkia, uusiin kohteisiin tutustumiseen.


Kun vaan lähtee liikkeelle, huomaa, miten kaupunki elää, sykkii, muuttuu, kasvaa, luo kasvojaan. Ellei pyörää ole käytössä, kävelykin on yhtälailla terveellinen ja ekologinen vaihtoehto autoilulle.


Hyvällä säällä rento pyöräily on jopa nautinto, jota ei kannata jättää kokematta. Reittejä löytyy vaihdeltavaksi vaikka päivittäin. Ja sitä paitsi samakin reitti muuttuu juuri nyt joka päivä, puihin tulee lehdet, kukat alkavat kukkia, rannoilla näkee yllättäviä lintulajeja jne. Myös omia lajitovereita on kohdattavissa, kunhan itse muistaa silloin tällöin pysähdellä, ja aloittaa small talkit, jutustelut jostain.


Varsinkin upeilla pitkin Vaasan rantoja menevillä kävely- ja pyöräteillä on paljon hyviä levähdyspaikkoja. Ihmisiä on näillä liikkeellä ihan kiitettävät määrät. Voimme täällä Vaasassa olla ihan syystä ylpeitä kaikkien käytössä olevista merenrannoista.


Valtakunnallinen Pyöräilyviikko järjestetään tänä vuonna 9.-16.5.
Vaasassa viikko sisältää tuttuun tapaan erilaista ohjelmaa niin kaupungin kuin järjestöjen taholta. Mukana on muun muassa viime vuonna ensimmäistä kertaa järjestetty ja hurjasti positiivista palautetta saanut Pyöräilybrunssi.


Lue lisää Pyöräilyviikko Vaasassa


Ps. Jos sinulla on tapana pitää pyöräillessäsi kameraa mukanasi, kännykkää tai muuta, niin julkaisen mielelläni sinun ottamiasi Vaasa-aiheisia kuvia tässä blogissa!


Terveisin Aimo Nyberg, aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...