keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Vaskiluodossa kasveja kuvaamassa

Aamulla kahdeksalta tuuli tosi kovaa luoteesta, mereltä päin. Merivesi oli hyvin korkealla ja aallot löivät vasten rantakallioita. Oli kylmää, - niin, juhannusviikon säätä, moni sanoisi.

Haasteellinen tilanne kasvivalokuvaajille!

Hellevaatteissa ei kannattanut lähteä Vaskiluodon metsään kuvausretkelle. Niityillä kukat heiluivat kuin vilja pelloilla. Huopakeltanot olivat vetäneet terälehdet kiinni, sulkeneet nuppunsa. Aamukasteesta ei ollut enää tietoakaan. Puissa humisi metsän merellinen sinfonia.


Kuva 1, AN

Luontoon voi toki aina lähteä valokuvaamaan ns. kahta kättä heiluttaen. Ulkoilu tekee aina hyvää, se on varmaa. Itse uskon kuitenkin, että etukäteen valmistautuen onnistumisen kokemukset ovat varmempia. Kannattaa suunnitella minne mennään, milloin ja mitä on tarkoitus kuvata, ja tarkistaa onko mukana ja käyttökunnossa oikeanlaiset varusteet.


Kuvat 2 -3: M-L.K

Nykykännyköillä saa oikein hyviä kuvia. Erityisesti jos kohde on ns. selfiekokoluokkaa, eli ei siis ihan pientä. Kännykkäkamerat ovat helppoja ja nopeita ainakin kaupunkikuvauksissa, ihmisaiheiden ja maisemien kuvauksessa. Ja yllättävän laadukkaita myös kasvien kuvaamiseen!

Kuva 4: AN

Kännykkäkamera on nykyihmisellä lähes aina mukana. Kuvia otetaan ja jaetaan uskomattomat määrät. Se mikä on kuvaamisen arvoista, vaihtelee kuvaajan ja tilanteiden mukaan.


Kuva 5, AN

Monet kauniit kukat suomalaisessa luonnossa ovat kooltaan kovin pieniä. Toiset taas kasvavat varreltaan yli metrin tai jopa yli miehen mitan. Kamera ei tarkenna samalla tavalla kuin silmämme. Hyvin läheltä kuvattaessa, pieniä kohteita tarkentaessa ongelmaksi muodostuu kuvansyväterävyys.


Kuva 6, AN

Käsivaralta kuvattaessa, siis ilman jalustaa, kuvauskohteen pienikin liike näkyy epäterävyytenä. Kameran voi aina toki laittaa myös kannon tai esim. repun päälle, ja käyttää vaikka kaukolaukaisinta. Tämä kuva on rajattu suuremmasta kuvasta, eli neliön alue oli kuvassa suurin piirtein tarkkaa.


Kuva 7, AN Valot ja varjot tuovat kuvaan selkeyttä, rytmiä, ja nostavat onnistuessaan myös itse aihetta esiin mahdollisesti häiritsevästä taustasta.



Kuvat 8 - 9, MK


Kuvat 10 - 11, AN

Kukka ja kasviaiheita kuvattaessa on syytä ajatella mihin kuvaa haluaa käyttää, siis missä välineessä kuvan jakaa tai esittää mahdollisille katsojille. On aivan erilaista katsella kukkakuvaa kännykkäviestistä, näytöltä, sanomalehdestä, painetusta kirjasta jne.




Kuvat 12 - 14, Jussi Valtari



Kuva 15, AN

Kuva 16, MK


Kuvat 17 - 18, Jussi Valtari

Kuva 19, TT


Kuva 20, AN

Tämän päiväisillä kasvivalokuvausretillä käytettiin kännykkäkameroita, pokkareita, ja järkkäreitä, joissa oli erilaisia kasvikuvaukseen / lähikuvaukseen sopiva objektiiveja.

Käytössä oli myös jalusta, valoa heijastava pinta, vesisumutin, jossa olisi voinut olla myös vähän glyseriiniä, taskulamppu, sekä kankaasta ja kepeistä kyhätty ”tuulensuojateltta”. (kukille siis, ei kuvaaajille)

Kasvit määriteltiin myös, tottakai. Joitakin erityisiäkin lajeja onnistuttiin ”bongaamaan”. Haasteita seuraavillekin retkille vielä kyllä jäi.

Vaskiluodon kasvillisuutta on tutkinut aikaisempina vuosikymmeninä erityisen tarkkaan biologian ja maatiedon lehtori Eija Piispala. Tiedot vaativat päivitystä, ja tässä harrastajatkin voivat olla avuksi.

Katso myös Vaasan kaupungin sivuilta hieno luontosivusto. http://www.vaasa.fi/luontovaasa

Sunnuntain LUONNONKUKKA PÄIVÄN retki ja tämän päivän KASVIVALOKUVAUS RETKET olivat asukasyhdistyksemme tarjoamaa kesätoimintaa vaasalaisille.

On mahdollista, että tämä saa jatkoa. Meidän tai muiden kiinnostuneiden toimesta.

Kiitokset osallistujille, Marja-Liisa Kaski ja Aimo Nyberg

Suuret kiitokset teille, jotka annoitte minun laittaa tähän blogijuttuun ottamianne valokuvia.
Kuvien oikeudet ovat kuvaajilla. Yhteystiedot blogin ylläpidosta eli allekirjoittaneelta.
Kuvaajat: AN, JV, M-L K, MK ja TT.

Aimo
aimonyberg(at)gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...