keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Luukku 16

Tämän joulukalenterin idea on edetä päivä kerrallaan kohti joulua.

Samalla muistellaan kulunutta vuotta, esitellään uudestaan joitakin tapahtumia, ja mm. vaasalaisessa kaupunkikuvassa tapahtuneita muutoksia noin vuoden aikana. Suuntaamme katseemme jo myös tulevaisuuteen päin.

Ideana on julkaista ns. päivän luukkukuva, joka on yksityiskohta jostain kaikkien nähtävillä olevasta kohteesta. Kuvaa pitää katsoa tarkkaan, ja yrittää tunnistaa se. Mistä se on, ja mikä on sen aihe?

Seuraavana päivänä tulee uusi ”kuva-arvoitus”. Ja tietenkin myös edellisen päivän vastaus. Rajatut lähikuvat avataan ”suurempaan kuvaan” ja mahdollisesti esitetään myös oheiskuvia ko. tilanteesta.

Kuudestoista luukku 


Päivän luukku 16.12.2015

Joulukalenterimme luukkukuvat liittyvät patsaisiin ja muistomerkkeihin.

Mihin kokonaisuuteen yllä oleva kuva kuuluu ja missä tämä taideteos on?

Mikä on teoksen nimi ja kuka on tekijä?

Vastaus kerrotaan torstaina 17.12.


EILISEN KUVAN VASTAUS:




A.A. Levón, Palosaari

Rintakuvan tekijä on Lauri Leppänen (1895-1977).

Paljastettu 25.8.1956.

Patsas sijaitsee Palosaarella, entisen Vaasan Puuvilla-Osakeyhtiön pääkonttorin edessä, ja nykyään siis myös Vaasan yliopiston kampuksella. Kunniapaikalla, vanhan ja uuden risteyskohdassa, niin kuin aikansa merkittävimmälle uudistajalle sopii.

Muistomerkki paljastettiin Vaasan Puuvilla-Osakeyhtiön 100-vuotisjuhlallisuuksien yhteydessä.


Tiesitkö, tai oletko kenties tehnyt omakohtaisen havainnon toisesta samanlaisesta rintakuvasta Vaasassa?

Näin nimittäin oikeasti on. Vaasan keskustassa, kaupungintalon puistikossa on samanlainen, jo aikaisemmin eli 12.11.1949 paljastettu A.A. Levónin rintakuva. Tekijä on sama Lauri Leppänen. Tämän veistoksen alkuperäiseen muottiin on ilmeisesti valettu toinenkin muotokuva, joka on siis Paalosaarella.

Valokuvat tähän juttuun olen kuvannut nimenomaan Palosaarella olevasta patsaasta, 12.12.2015.

Levón perusti monia tehtaita, esim. maan ensimmäisen höyrykäyttöisen myllyn, tänne Vaasaan. Vaasan keskustassa oleva patsas paljastettiin Vaasan Höyrymylly-Osakeyhtiön 100-vuotisjuhlien yhteydessä.

Melkoinen mies siis. Ei taida olla tiedossa toista vaasalaista merkkihenkilöä, jolle löytyy muistomerkki tuplana?

Lue lisää A.A. Levónin elämästä
http://www.leinoset.fi/lehtijutut/levon.pdf

August Aleksander Levón (1820-75) oli merkittävä teollisuusmies Vaasassa. Hän perusti mm. Vaasan höyrymylly Oy:n 1849 ja Vaasan puuvillatehtaan 1856. Levon perusti Suomen ensimmäisen höyryllä toimivan viljamyllyn 1849 Alkulan tilalle joka sijaitsee Vanhan Vaasan puolella. Muita hänen perustamiaan tehtaita: tiilitehdas 1854 ja sahalaitos 1861 Hietalahteen. Levon oli mukana monessa muussakin yrityksessä osakkaana ja perustajana.

Aiheesta enemmän:
https://fi.wikipedia.org/wiki/August_Alexander_Lev%C3%B3n


Kuka, tai mikä ansaitsee muistomerkin?

Muistokivet aikoinaan toimivat elämänkokemuksen välittäjinä sukupolvelta toiselle, samoin ristit ym. sotakentillä. Rintakuvat korkeilla jalustoilla, muistolaatat rakennusten seinissä, ratsastajapatsaat, monumentit, - voittajien merkit, on pystytetty, jotta uroteot ja saavutetut voitot säilyisivät yhteisön muistissa ”ikuisesti”.

Jokaisella ajanjaksolla on omat saavutuksensa, ja myös arvonsa. On otollinen aika alkaa miettiä millaisia taideteoksia, ei vain patsaita ja muistomerkkejä, vaan kaikenlaisia teoksia ja esityksiä Suomi ja me suomalaiset ansaitsemme maamme täyttäessä 100 vuotta?

Tekstin koonti ja kuvat: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...