lauantai 9. tammikuuta 2016

Mukaan asukasyhdistyksiin

Olet tervetullut mukaan asukasyhdistystoimintaan! 

Perinteiset kotiseutuyhdistykset ja tämän päivän kaupunginosa- tai muut alueelliset asukasyhdistykset ovat yleishyödyllisiä, voittoa tavoittelemattomia, ja kokonaisvaltaisesti paikallista hyvää elämää edistäviä yhteisöjä. Omannäköisiä jokainen, -alueen perinteitä vaalivia, sekä myös tulevaisuudesta huolta kantavia, suomalaiseen demokratiaan luottavia yhdistyksiä.

Oman alueensa asukkaita ovat kaikki, tottakai, ja jokaisella yksilöllä on täysivaltaiset kansalaisoikeudet, se on selvää. Tämän lisäksi jokaisella meillä on oikeus ja mahdollisuus olla mukana nykyisen kuntalain mukaisissa asukasyhdistyksissä. Ellei sellaista ole omalla kylällä, asuinalueella, kaupunginosassa, niin sellainen on aina mahdollista perustaa.

Asukasyhdistysten säännöissä on toki eroavaisuuksia, mutta yksi suuri ja tärkeä periaate on se, että yhdistykset ovat avoimia kaikille, ja että ne ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia. Toimintaa on varmaankin lähes kaikkea mahdollista kuviteltavissa olevaa, siis tavallista normaalia puuhastelua oman alueen ja yhteiselämän kehittämisen puolesta.

Millaiseksi juuri Sinun asuinalueesi asukasyhdistystoiminta muodostuu, sen määräävät ne yksittäiset henkilöt, jotka toiminnassa ovat mukana.

Miten liittyä asukasyhdistykseen? 

Mukaan ovat tervetulleita kaikki, joilla on halua olla ko. yhdistyksen jäsen.
Jäseneltä tarvitaan jokin yhteystieto (osoite/ puhelin/s-posti). Jos yhdistys kerää jäseniltään jäsenmaksua (vuosikokouksen päätös), niin tämän suorittaminen on myös edellytys jäsenyyden säilymiselle.

Yhteystiedot kaupungin alueella toimiviin asukasyhdistyksiin löytyvät oman kaupungin nettisivuilta.
Vaasassa:
http://www.vaasa.fi/palvelut/asukasyhdistykset

VKA ry ICV rf 

Yhdistyksemme viralliset nettisivut:
http://vkaicv.nettisivu.org/

Soita ja kysy lisää: pj Aimo Nyberg, 050 3308540, tai laita vaikka vaan tekstiviesti (liityn asukasyhdistykseen, nimi, osoite)
S-postilla sihteerille: anttukankaanpaa(at)gmail.com

Jäsenmaksu vuodelle 2016 on syyskokouksemme päätöksellä 10 €.



Teksti ja kuva: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...