sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Väkeä ruuhkaksi asti

Perjantaina 12.2. Vaasassa oli taas päällekkäin kahdet näyttelyn avajaiset. Sekä Kuntsin modernin taiteen museossa että  Black Wall Galleryssä

Näitä päällekkäisyyksiä monet ovat viime aikoina ihmetelleet, - selityksiä tuntuu kyllä löytyvän suuntaan jos toiseenkin. Tärkeintähän on, että näitä näyttelyitä on, edelleen. Ja tarjonta on monipuolista.

Tällä kertaa emme vaimoni kanssa lähteneet taidekierrokselle, vaan päätimme nauttia pelkästään tästä Tuija Arina-Sundelinin näyttelystä.

Väkeä tulikin tähän CIVITAS -näyttelyn avajaisiin todella paljon! Hienoa. Paikalla oli tietenkin Tuijan oppilaita Vaasan Opiston monilta kursseilta, oli paikallisia taiteilijoita, opettajia, ystäviä, nuoria ja vanhoja, ja nyt tietenkin myös Tuijan kanssa samoilla maailman matkoilla olleita reissaajia!

Odotukset olivat kohtuullisen suuret, tiedetäänhän Tuija ahkeraksi kuvantekijäksi, ja hänen nyt olleen ensin Venetsiassa, grafiikan kurssilla, ja viimeksi Kuubassa mukavan asiantuntijaporukan kanssa.

Musta galleria on tällä kertaa täyttynyt mieltä kiehtovista yksityiskohtien ketjuista, mielikuvituksen retkistä sivilisaatiomme aikajanoilla, vahvoista väreistä, tilakokemuksista… paljosta muusta, jota on turha sanoilla yrittää avata.

Näistä tunnelmista on tilaan tehty hyvin sinne sopiva näyttely. Suurikokoinen yhdeksästä erillisestä ”palasta” carborundum -tekniikalla tehty grafiikantyö on saanut seurakseen hienon valokuvakoosteen jännittävästä matkakohteesta, saaresta Caribianmerellä, kaupunkitiloista ja ihmisten tunnelmista, - paikoista joita meistä hyvin harva on päässyt itse paikanpäällä kokemaan.




Kuvat ovat Tuija Arina-Sundelinin näyttelystä.

Kannattaa käydä itse näyttelytilassa katsomassa kuvia. Nämä ilman salamaa ja jalustaa ottamani kuvat eivät anna tarpeeksi hyvää kuvaa ko. teoksista.

Ylin kuva: Näyttelyn nimikkotyö eli CIVITAS. Suurikokoinen grafiikkateos, yhdeksästä erillisestä carborundum -tekniikalla tehdystä grafiikanvedoksesta koottu kokonaisteos.
Hyvin mielenkiintoinen kooste, erilaista kaupunkitilaa, myös mielentilaa, - visuaalisia virikkeitä uskomattomasti. Näkemäänsä on tosi kivaa peilata vaikka omiin kokemuksiin, mieltymyksiin, toiveisiin jne. elämästä kaupungeissa, sivilisaation parissa.

Valokuvat: Kuuba on kiehtova paikka, sen näkee näistä kuvista. Ihmisten sanotaan olevan siellä hyvin ystävällisiä. Elämää on eletty ja eletään siellä monenlaisissa olosuhteissa. Historia, arki tänään, ja huominen sen myötä tulevat ajatuksiin ja näihin kuviin.
Näyttelyyn valitut kuvat ovat tietenkin valittu suuresta määrästä digikuvamateriaalia, yhteensopivimmat, parhaat, luultavasti. Kuvien rajattu määrä seinillä saa uteliaisuuden heräämään. Näitä tallennettuja hetkiä haluaisi nähdä paljon enemmän. Yksittäisissä valokuvissa ja esillepanossa näkyy, että Tuija on erinomainen valokuvaaja, jolla on graafikon ja kuvataiteilijan ote tekemisessään. Erilaisia tiloja, pintoja, valoja ja varjoaja on kuvattu, poimittu kameralla, kuin yksityiskohtina käytettäväksi osina joihinkin, kenties tuleviin maalauksiin ja grafiikan teoksiin.

Jääkäämme toiveikkaana odottamaan, mitä tuleman pitää. Tuija on siis etsinyt ja löytänyt oman metsänsä, edellisessä yksityisnäyttelyssään, ja nyt rakennetun kaupunkimaisemansa. Eri puolet täydentävät toisiaan, pitävät uteliaisuuden hereillä. Askelilla on vapaus löytää polkuja, katuja edetä haluamiinsa suuntiin liikoja etukäteen miettimättä.

Näitä retkiä todellisuuden ja mielikuvien maailmoissa on hienoa saada seurata. Kiitos Tuija, että ahkeroit kuvataiteilija, opetustyösi rinnalla, ja laitat taidettasi myös esille. Meidän kaikkien iloksi.

Black Wall Gallery
Kasarmi 13,
Korsholmanpuistikko 6, Vaasa
Avoinna / Öppet ke–pe / ons–fre 13–18 la–su / lö–sö 12–15



Milloin viimeksi kävit TAIDELAINAAMOSSA?
Vaasan Taidelainaamo / Artoteket i Vasa

http://www.vaasantaiteilijaseura.fi/category/taidelainaamo/

Vaasan Taidelainaamo välittää Vaasan Taiteilijaseuraan kuuluvien taiteilijoiden teoksia.





Taidelainaamo on aivan Black Wall Galleryn vieressä, samalla käytävällä, Vaasan Kulttuurikasarmilla.

Tekstin koonti ja kuvat: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...