perjantai 18. maaliskuuta 2016

Kari Laitala Mansikkasaaresta

Asukkaiden toivomukset huomioon Mansikkasaaressa 

Nyt, kun Mansikkasaaren/Sundin kaavoitus Vaasassa on ”nytkähtänyt” liikkeelle, on hyvä käydä läpi, mistä kaikki alkoi.

1980-luvun alussa Wärtsilän meriteollisuus lopetti konkurssinsa yhteydessä telakkatoiminnan Mansikkasaaressa. Telakka-alueen vuokraoikeus siirtyi rakennuksineen vaasalaiselle metallialan yritykselle.

Yrityksen mentyä konkurssiin osti rakennuskunta Hakan vaasalainen tytäryhtiö Insinöörirakentajat vuokraoikeuden konkurssipesältä.

Insinöörirakentajat haki kaupungilta kaavamuutosta rakentaakseen saarelle asuinrakennuksia. Enimmillään rakennusyhtiön esitys oli 20 000–40 000 neliötä, kymmenkunta 8–10-kerroksista kerrostaloa, yhtä paljon kuin koko Salmikadulla on nyt.

Se olisi tarkoittanut koko saaren rakentamista, ja myös uimaranta olisi mennyt. Tarkoitus oli rakentaa luksusasuntoja, elettiinhän kasinohuuman kuuminta aikaa.

Mitään hyvää yhdyskunta/kaupunkisuunnittelua ei kaavaehdotus edustanut. Se oli puhdas gryndausyritys tavoitella taloudellista voittoa. Poliittisella puolella rakentamista ajoi eräänlainen ”epäpyhä allianssi” kokoomuslaisesta pankinjohtajasta demarien ay-pomoihin.

Tässä kohtaa heräsi Palosaarella kansanliike vastustamaan suunnitelmaa. Toiminnan organisoimiseksi perustettiin Palosaaren asukasyhdistys.

Tavoitteena oli alusta asti, että Mansikkasaarta tulisi kehittää alueen ja kaikkien vaasalaisten yhteiseksi vapaa-ajan virkistys- ja ulkoilualueeksi ottaen huomioon myös veneilyn tarpeet. Tämä oli asukkaiden toivomus.

Prosessi kesti vuosia. Järjestettiin tilaisuuksia, joihin osallistui sadoittain asukkaita. Suuri enemmistö oli sitä mieltä, ettei saari sovi asuntorakentamiseen. Myöskään kaupungin kaavasuunnittelussa ei oltu innostuneita rakennusliikkeen ehdotuksesta.

Insinöörirakentajat tarjoutui ostamaan saaren edistääkseen projektiaan. Samalla saari olisi privatisoitu ”yksityiskäyttöön”.

Valtuusto ei kuitenkaan hyväksynyt ostotarjousta, ja myös kaavavalmistelu raukesi. Tässä ei voi kaikkea kertoa, mitä tapahtui tai lausuttiin, mutta asukasyhdistyksellä on lehtileikekirja, jonka asuksyhdistyksen aikaisempi sihteeri on ansiokkasti koonnut. Siinä on koko tarina.

Vuokra-ajan umpeuduttua kaupunki lunasti alueen ja antoi rakennusyhtiölle kaupungista rakennustontin. Tämän jälkeen olisi suunnittelua voitu jatka asiallisella pohjalla. Mutta ikäänkuin kostoksi asukkaille alue suljettiin kiinteistötoimen päätöksellä ja päästettiin rappeutumaan lähes kaatopaikaksi.

Kolmekymmentävuotisen toimintansa aikana Palosaaren asukasyhdistys on tehnyt monta esitystä saaren siivoamiseksi ja kunnostamiseksi turhaan. Nyt, kun kaavoitus on taas saatu käyntiin, järki toivottavasti voittaa ja asukkaiden toivomukset otetaan huomioon. Niitä on esitetty useissa kaavaa koskevissa tilaisuuksissa.

Palosaaren asukasyhdistys täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Juhlat järjestetään kesällä 9.6. Palosaaren toripäivän yhteydessä. Juhlavuoden ensimmäinen tapahtuma on pääsiäiskokko Pikisaareessa lauantaina 26.3. Myöhemmin järjestetään valokuvanäyttely Palosaaren kirjastossa.

Kari Laitala
Palosaaren asukasyhdistys

Kirjoitus on julkaistu Pohjalaisessa 18.3.2016


Kuva: AN.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...