tiistai 14. helmikuuta 2017

Satamatie asiassa on edettävä

Vaasan kaupunginhallituksen suunnittelujaosto tutustuu tänään tiistaina (14.2.2017) kokouksessaan kaavoituksen lausuntoon konsulttiyhtiö Rambollin ympäristöselvityksistä Vaasan satamatie asiassa.

Pohjalainen (14.2.2107) uutisoi asiasta näin:

TERHI EKOLA

”Vaasan kaupunki ei ole tyytyväinen kaikkiin niihin ympäristöselvityksiin, joita konsultti on Vaasan satamatien rakentamisesta tehnyt. 

Niiden vertaileminen keskenään on turhan hankalaa. Erilaisia tievaihtoehtoja on viisi.

– Selvityksissä on puutteita. Esimerkiksi liikenne-ennusteet pitäisi tarkistaa. Niissä vaikuttaa olevan puutteita, vaikka ne ovat oleellisia, sanoo asiasta ely-keskukselle lausuntoa valmistellut yleiskaavoittaja Annika Birell. 

Liikennemäärien arvio vaikuttaa edelleen muihin arvioihin kuten melu-, tärinä- ja ilmanlaatuennusteisiin. 

Vaasan satamatiehankkeen tarkoituksena on löytää nykyistä toimivampi yhteys Vaasan satamaan. Tarkoituksena on luoda tieyhteys Vaskiluodon sataman ja logistiikkakeskuksen välille. Sieltä olisi yhteys myös valtateihin kolme ja kahdeksan sekä Vähänkyröntiehen. 

Kaupunginhallituksen suunnittelujaosto tutustuu kaavoituksen lausuntoon tämäniltaisessa kokouksessaan. 

Esimerkiksi raskaan liikenteen vaikutusta Vaasan keskustaan, sen asukkaisiin ja muihin siellä liikkuviin on aliarvioitu vaihtoehdossa, jossa se kulkisi edelleen keskustan läpi. 

Myös vaikutukset Vaasan rantapuistoihin on jätetty huomioimatta. 

– Vaasan puistikot ja rantapuistovyöhyke julkisine rakennuksineen ovat valtakunnallisesti merkittäviä rakennettuja kulttuuriympäristöjä. 

Selvityksessä sanotaan, ettei keskustan läpi kulkevan reitin lisärakentamisella olisi vaikutuksia maisemaan, kulttuuriympäristöön, suojeltuihin rakennuksiin eikä yksittäisiin kiinteisiin muinaisjäännöksiin. 

Kaupunki haluaa kehittää raskaan liikenteen kulkua satamaan juuri siksi, että nykyisin se ajaa keskustan läpi aiheuttaen häiriöitä. Kuljetukset ovat myös ongelmissa keskustan kapeilla kaduilla. 

Birellin mukaan Vaasan satamatiellä on suuri merkitys koko seudulle. 

– Vaasan keskusta on koko seudun keskusta. Alueen kehityksen yhtenä edellytyksenä on, että raskaan liikenteen yhteys satamaan ratkaistaan kestävällä tavalla. 

Kaupungin mielestä keskustan toimivuus ja liikenteen sujuvuus kärsivät liikenteen kasvusta nykyreiteillä.” 


Huolta on kannettava

Alueemme infran on jollain aikataululla oltava täydessä iskussa!

Sataman- ja logistiikkakeskuksen yhteispeli Uumajan kanssa on aivan oleellinen asia.

Suomen reittiyhteydet länteen ovat joka suhteessa ajankohtaisempia kuin ehkä koskaan. http://midwayalignment.eu/

Kyse ei siis ole ihan mitättömästä aisasta, ja vain meidän paikallisten asiasta. Toki on erinomaisen hyvä, että meitäkin on asian eri vaiheissa informoitu, ja näkemyksiä kuunneltu.

Vaasan keskustassa asuville Vaasanpuistikon ja Koulukadun läpiajoliikenne Vaskiluotoon ja Vaskiluodosta Vaasan kantakaupungin kautta etelään ja pohjoiseen on kohtuutonta.


Vaasan satamatieselvityksiä on esitelty yleisötilaisuuksissa tammikuussa 2017 sekä vaasalaisille että sundomilaisille asukkaille. Vaihtoehtoihin voi tutustu myös netissä

Lue lisää
http://www.ymparisto.fi/vaasansatamatieYVA

Myös asukasyhdistyksemme hallitus antaa asiasta lausunnon tällä viikolla, eli asia on esillä torstain kokouksessamme.

Mielipiteen esittäminen: Arviointiselostuksesta voi esittää kirjallisia mielipiteitä ja lausuntoja viimeistään 14.3.2017 klo 16.15 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo.etela-pohjanmaa@ely-keskus.fi tai osoitteeseen Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, PL 77, 67101 Kokkola. Lausunnot ja mielipiteet pyydetään toimittamaan myös Word-tiedostona ja viittaamaan niissä diaarinumeroon EPOELY/36/07.04/2013.


Pitäisikö jo nyt Vaasan keskustan läpiajoliikennettä alkaa rajoittaa?

Kauppatorin vieressä ajaa tänä päivänä kohtuuttoman suuret määrät raskaitakuljetuksia ja vaarallisia aineita kuljettavi rekkoja.

Vaasan kokoisissa kaupungeissa on muualla onnistuttu siirtämään ei toivuttu liikenne keskustaa kiertäville kehäteille. Vaasassakin ratkaisu pitää löytää ja jollain aikataululla myös toteuttaa!

Kuva ja teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...