keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

10 metsäaluetta esitetään suojeltaviksi

Kirjaston Draamasalissa oli eilen illalla merkittävä metsien suojeluasiaan liittyvä tilaisuus.
Paikalle saapunut väki sai aluksi kuulla Ralf Wistbackan (Ostrobothnia Australis) alustuksen, eli faktaa metsien nykytilanteesta Suomessa ja omalla alueellamme.

Tämän jälkeen koitti illan pääasia, eli tilaisuudessa julkistettiin:

Esitys eräiden Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan omistamien luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien suojelemiseksi 

10 metsäkohdetta sisältävän esityksen meille esitteli kuvin ja sanoin Birthe Weijola, joka on yksi projektin päävetäjistä.

Jaan hyvin mielelläni linkin tähän tehtyyn esitykseen. Selvitystyötä on tehty perusteellisesti, ja mikäli minä ymmärrän, suurta alan osaamista osoittaen, ja mikä parasta – esitys on asiallisella tavalla kirjoitettu ja nyt tuotu julkisuuteen!

Erinomainen asia. On syytä toivoa asian saavan julkisuutta, ja etenevän alueemme kuntapäättäjien käsittelyyn, ja esitettyjen kohteiden tulevan suojelluiksi, mielellään mahdollisimman nopeasti.

Suosittelen!

Perehdy vaikka kaikkiin, mutta ainakin lähimpään metsäkohteeseesi, ”omaan metsääsi” eli esim. Vaskiluodon metsän kosteikkoon, ja vaikka vielä toisena esim. Öjeniin, tuohon Natura-alueen kupeessa olevaan metsikön suojeluesitykseen.

Metsiensuojeluesitys 

Luonto-Liitto Pohjanmaa, Merenkurkun lintutieteellinen yhdistys, Suomen luonnonsuojeluliiton Pohjanmaan piiri, Ostrobothnia Australis ja Vaasan ympäristöseura – Vasa miljöförening julkaisi maaliskuussa 2017 yhteisen suojeluesityksensä Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan omistamista metsäalueista.

Vaasan ja Mustasaaren arvometsät-kartalla (katso alla oleva linkki) on kooste-esitys niistä metsistä, joilla on järjestöjen mielestä suurta merkitystä luonnonsuojelulle. Kohteet ovat monesti tärkeitä myös virkistysalueina.

Esitys eräiden Vaasan kaupungin ja Mustasaaren kunnan omistamien luonnonsuojelullisesti arvokkaiden metsien suojelemiseksi

http://www.sll.fi/pohjanmaa/vaasa/Metsiensuojeluesitys


Kuva: AN, 6.11.2011 Vaskiluodon metsä, syksy saapuu

Linkin välitys ja teksti: Aimo Nyberg
Vaasan kantakaupungin asukasyhdistys VKA ry:n pj.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...