maanantai 13. maaliskuuta 2017

JÄÄTIE


 
Jäätie -muistomerkki on vihitty käyttöön  maaliskuun 13. päivä vuonna 2000.
Tekijä: Pekka Jylhä
Osoite: Vöyrinkatu, Tiklaspuisto

Vaasan patsaiden ja muistomerkkien kokoaminen vuosikalenteriksi paljastuspäivämäärien eli kuukauden ja pvm:n mukaan jatkuu. Vuosien saatossa on tammi-helmikuussa Vaasassa paljastettu, vihitty käyttöön vain muutama muistomerkki. Tahti kiihtyy, vähitellen, kun päästään loppukevään ja kesän kuukausiin.

Maaliskuussa ”synttäreitään” ensimmäisenä viettää Jäätie eli Talvisodan 1939 -1940 jäätien muistomerkki, kultainen vastaanottava käsi. 13.3.2000 tuli kuluneeksi 60 vuotta Talvisodan päättymisestä.





Kuvat: AN. Kesä- ja talvikuvia Jäätie-muistomerkistä, eli ”kultainen” vastaanottava käsi Tiklaspuistossa.

Jäätien on valmistanut kuvanveistäjä Pekka Jylhä. Kokonaisuus koostuu länteen, Ruotsiin päin ojentuvasta kädestä, ja neliönmuotoisesta kivialustasta, kartasta ja karttaselostuksesta.

Teoksessa oleva käsi on kämmenpuoli ylöspäin. Apua pyytävä ele siis. Apua pyydettiin lännestä, ja sitä myös saatiin. Käden koko on noin 0,4 x 1,10 m. Käsi lepää vaalean harmaan graniittikiven päällä. Kiven koko on 1,74 x 1,74 m ja korkeus 0,4 m.

Tekstit: Talvisodan jäätie Uumaja – Vaasa 1940. Tärkeitä tarvikkeita tuotiin kuorma-autoilla Ruotsista Suomeen. (kartta Merenkurkusta, Umeå - Uumaja, Vaasa - Vasa) Viktiga förnödenheter kördes med lastbilar från Sverige till Finland. Vinterkrigets isväg Umeä – Vaasa 1940.

Talvisodan 1939 - 1940 aikana Suomen yllätti ruokatavaroiden ja muunkin tavaran puute. Vaasasta avattiin jäätie Uumajaan, jotta apukuljetuksia saatiin tehtyä. Parin kuukauden ajan kuljetuksia oli Uumajasta Vaasan ja Suomeen yli 2000 autolastillista. Vaasan kautta saatiin tuotua mm. ruokatarvikkeita, vaatteita, ja myös kenttätykkejä ja ammuksia.



KOHTAAMISIA patsaiden ja muistomerkkien kanssa – tapahtumien ketju 2017 – 2018 on Vaasan kantakaupungin asukasyhdistyksen hanke, jossa perehdytään paikallisiin eli Vaasan kaupungin julkisin muistomerkkeihin. Tavoitteena on koota ns. synttärikalenteri, ja etsiä kohteiden perustietojen lisäksi myös kaikkea muuta, koettuja kokemuksia, elämyksiä, anekdootteja ym. yksityiskohtia näihin taideteoksiin, muistomerkkeihin liittyen.

Tutustutaan Suomen 100 v. juhlavuoden aikana kotikaupunkimme patsaisiin, veistoksiin, muistomerkkeihin ja muistolaattoihin. Kohteita on paljon, toistasataa, eli tekemistä riittää.

Selvitellään Yhdessä – Tillsammans hengessä sekä tietoja kohteista, että miten eri ihmiset kokevat patsaiden ja muistomerkkien välittämää sanomaa. Yhtä ainoaa oikeaa tulkintaa ei ole, - jokaisen meidän omat ajatuksemme, tuntemuksemme ovat ainutlaatuisia ja arvokkaita.

Jäätiestä lisää tietoa
http://www.sotamuistomerkit.fi/Sotamuistomerkit?mid=555





Ruotsissa, Uumajassa on myös Isvägen – Jäätie muistomerkki. Se löytyy Merenkurkun toiselta rannalta, eli Uumajan Holmsundista. Kiveen kiinnitetyssä muistolaatassa on jäätien kartta ja selostus suomalaisten Ruotsista saamasta avusta. Tämä, teoksen "toinen puolikas", on vihitty käyttöön 25.9.2005.

Lue lisää Suomen Tukholman suurlähetystön sivuilta
 
Lainaus:

Nyheter, 28.9.2005
Minnesmärke över Kvarkentrafiken vintern 1940
Under vinterkriget bistod Sverige Finland på många sätt. En hjälpinsats som inte var så allmänt känd i Finland var leveranserna av materiel över Kvarkens is i februari-mars 1940.

 
Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Jäätie netissä osoitteessa

Suora linki kohteen fb-kommentointiin


Rojekti X = sivusto fb:ssa, tutustu, tykkää ja seuraa linkkiä

https://www.facebook.com/rojektixon/
 

Kuvat ja teksti: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori
https://www.facebook.com/rojektixon/

Yhteydenotot: aimonyberg(at)gmail.com

Tämän blogikirjoituksen viimeisin päivitys on tehty 21.3.2022.

 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...