maanantai 8. toukokuuta 2017

Samoilla paikoilla, toukokuu


Kuva: Reprokuvattu Rolf Holmin viime vuoden 2016 Vaasa TAIDEKALENTERISTA, toukokuun kuva.

Yllä oleva kesäinen kuva Rolf Holmin kalenterissa saa toivomaan, että kesä tulee taas, sellaisena kuin aina ennenkin.

Toukokuu on nyt jo hyvällä alulla, mutta kesän lämpö antaa vielä toistaiseksi odottaa tuloaan.

Tämän Samoilla paikoilla -kirjoitusarjan ideana on etsiä ja löytää kalenterikuvan tarkka paikka, ja ottaa ko. kohteesta kuukauden valokuva vuosimallia 2017.

Vanhan Vaasan Eteläinen Tullitupa oli tuttu kohde löytää. Tämä historiallinen arkkitehti C. J. Engelin suunnittelema tullitupa on noin vuodelta 1820, ja on yksi Vaasan merkittävimmistä suojelluista rakennuksista. Täytyy sanoa, että Rolf Holm on tehnyt hyviä valintoja maalauskohteikseen, ja poiminut todella tärkeimpiä aiheita vuosikalenterinsa 2016 kuviksi.

Hyvin uskollisesti, tarkasti todellisuutta esiin tuoden, on taiteilija kohdettaan kuvannut. Maalaus on muutaman vuoden takaa (vuosiluku ei ole selvä kalenterikuvassa). Paikka on hienolla tavalla ainutlaatuisen ajaton. Onhan siinä viitteet ihan antiikkiin asti, eli komeat pylväät ja niiden päällä klassinen kolmiomuoto täydellisine mittasuhteineen.

Vaasan Eteläinen Tullitupa lienee säilynyt aika lailla alkuperäisen näköisenä koko olemassaolonsa ajan, siis kohta jo täydet 200-vuotta!



Kuvat: AN. 1.5. 2017. Arkkitehti C. J. Engelin suunnittelema tullitupa on noin vuodelta 1820.

Tämän kuukausittain etenevän kirjoitussarjan aloituskuva oli tässä blogissa tammikuun 7. päivän kohdalla. Kuukausittain on nyt edetty viiden kuvaparin verran. Pyrin jatkamaan tätä samaan malliin läpi koko vuoden, eli aina sinne Suomen 100 v. juhlapäivään asti. Juttujen julkaisupäivä on siis aina kuukauden 7. päivän tienoilla.

Seuraa tätä blogia, - seuraavan jutun tähän sarjaan teen kesäkuun ekalla viikolla. Katseensuunta on silloin Hietasaaresta kohti sisäsatamaa ja Palosaaren rantaa.

Kuvat ja kalenterikuvan reprokuvaus, teksti: Aimo Nyberg

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...