sunnuntai 3. syyskuuta 2017

INHIMILLI

 

Inhimilli on vihitty käyttöön syyskuun 3. päivä vuonna 1984.

Osoite: Wolffintie 35. Palosaari

Tekijä: kuvanveistäjä Kari Huhtamo






Kuvat: AN. Valtion virastotalon edustalla voi itse kukin kokea oman pienuutensa.

Lainaus: Eira Häggkvist, Vaasan patsaat ja muistomerkit, korkokuvat ja muistolaatat, 1985 Vaasan kaupunki

INHIMILLI 

Valtion virastotalon aukiolla Palosaarella 

- kuvanveistäjä Kari Huhtamo (1943 - 2023) 

- valettu kuvanveistäjäliiton Herttoniemen valimossa Helsingissä 

- 4,5 m korkea ja lähes 5000 kg painava abstraktinen pronssiveistos graniittijalustalla on ensimmäinen kirkkaaksi hiottu pronssiveistos Suomessa. Pyöreine muotoineen patsas edustaa ihmisen ja luonnon yhteyttä, alkuvoimaista äitiyttä, luonnollista kasvua. 

Patsas muodostuu viidestä osasta. 

- paljastettiin virastotalon vihkiäisten yhteydessä 3.9.1984. 

Valtion taidetoimikunnan v. 1980 julistaman kilpailuun jätettiin 19 ehdotusta. Huhtamon voittaneen ehdotuksen lisäksi palkittiin Veikko Hirvimäen ”Kuin aamu” ja Seppo Mannisen Kai Linnilän avustamana tekemä ”Lakeuden viitta”. 

Lainaus päättyy

Lue aikaisemmat blogikirjoitukseni tästä teoksesta:

Kyllä nyt kiiltää

http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2016/07/kylla-nyt-kiiltaa.html

Luukku 17 (joulukalenterista 2016)

http://vaasaennenjanyt.blogspot.fi/2015/12/luukku-17.html

Lainaus

Valtion taideteostoimikunnan julkaisusta: 

Tilaus 1981, B 61/84 

Valtion taideteostoimikunta julisti 1980 yleisen kuvanveistokilpailun, jonka tarkoituksena oli saada yhtenäisen suunnitelman pohjalta Vaasan virastotalon edustalle veistos sekä taideteoksia sisääntuloaulaan. Kilpailun avulla pyrittiin luomaan virastotalosta eräänlainen esimerkkitapaus julkisen taiteen harkitusta ja onnistuneesta sijoittamisesta valmistuvaan uudisrakennukseen. Kilpailun voitti kuvanveistäjä Kari Huhtamo (s. 1943) ehdotuksellaan Inhimilli, jonka pohjalta toteutettiin pronssiveistos virastotalon aukiolle ja reliefit sisääntuloaulaan. Veistoksen todettiin olevan kiinteä kokonaisuus, jossa on voimakas kontrasti rakennuksen muotokieleen. Kiillotettuun pronssiin toteutettu, graniittijalustoineen lähes viisi metriä korkea Inhimilli täydentää osaltaan Kari Huhtamon taiteilijakuvaa nimenomaan monumentaaliveistäjänä. 

Lainaus päättyy


Kuva: AN

Hyvät ystävät!

Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, ja auttaa myös kuvien ottamisessa jne. Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Inhimilli osoitteessa

TÄÄLLÄ

Tutustu ja tykkää myös koko rojektin sivusta

https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com

Tätä sivua on päivitetty 28.3.2023

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...