lauantai 2. syyskuuta 2017

VAKAUMUKSENSA PUOLESTA KAATUNEET

Muistomerkki on paljastettu 2. päivä syyskuuta v. 1962. Vakaumuksensa puolesta kaatuneet. Työläisten ja torppareiden muistomerkki.

Osoite: Vastapäätä Vaasan vanhaa hautaumaata, Malmön talon aidan vieressä.

Tekijä: Taiteilija Vilho Aalto (1916 - kuolinvuosi ?)






 

Kuvat: AN, 3.1.2014 

Vuonna 1918 kansalaissodan oloissa henkensä menettäneiden työläisten ja torpparien muistomerkki.

Tämän punaisten muistomerkin, muistokiven ja sen ympäristön eli tuuheat havupuut taustalla, suunnitteli Vilho Aalto.

Pystytysvuosi on 1962, muistomerkin paljastusjuhlallisuudet pidettiin syyskuun 2. päivänä 1962.

Sijainti: Vaasan vanhan hautausmaan vieressä olevassa puistossa, hautausmaan ulkopuolella, pääportin läheisyydessä.

Patsas on punaista graniittia. Sen muodostaa korkea graniittipaasi, johon on hakattu miehen ja naisen hahmoa esittävä korkokuva, ylhäällä loistava aurinko, sekä vuosiluku 1918.

Teksti on suomeksi ja ruotsiksi: Työläisten ja torpparien muistolle. Till arbetarnas och torparnas minne.

Patsaan takaosaan on hakattu suomen- ja ruotsinkieliset runosäkeet:

Totuuden henki aina ompi vapaa ja sorru painosta ei kahleitten

Kamrater – ni lever genom åren i arvet som ni gett i drömmen som aldrig dör

Kunnossapidosta huolehtii Vaasan kaupunki.

Seppeleitä, kynttilöitä muistomerkille tuovat mm. puolustusvoimat, monet järjestöt ja yksityiset ihmiset.

Suomessa on useita kaupunkeja ja paikkakuntia, joihin on pystytetty muistomerkkejä myös vuoden 1918 sodan hävinneen osapuolen muistoksi. Onneksi näin on tehty myös Vaasassa. Työläisten ja torpparien muistokivi on tärkeä osa, joskin kovin tuntemattomaksi jäänyt kohde, kaupunkimme monipuolisessa aate- ja kulttuurihistoriassa.

Vuoden 1918 kevään sodalla oli monta nimeä. Niiden kaikkien merkitys on kyettävä avaamaan ja ymmärtämään, jotta Suomi menee edelleen eteenpäin. Meidän suomalaisten vahvuus on kansan pienuudesta huolimatta toinen toisistamme välittäminen, ja heikommista huolehtiminen myös vaikeina ajanjaksoina.

Lue lisää vaasapediasta:

http://www.vaasalaisia.info/vaasapedia/index.php?title=Vakaumuksensa_puolesta_kaatunnet

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg


Lainaus: Eira Häggkvist, Vaasan patsaat ja muistomerkit, korkokuvat ja muistolaatat, 1985, Vaasan kaupunki.

TYÖLÄISTEN JA TORPPARIEN MUISTOMERKKI 

Puistikossa Malmöntalon tonttia ympäröivän aidan vierellä vastapäätä vanhaa hautausmaata. 

- taiteilija Vilho Aalto (1916 – ?) v. 1958 asetetun Vaasanseudun Punaisten Muistomerkkitoimikunnan toimesta. 

- 220 cm x 130 cm x 35 cm suuri punagraniittinen paasi on etupuolelta tasaiseksi hakattu, muut sivut ovat lohkopintaiset. 

Etusivussa on miestä ja naista esittävä 190 cm korkea korkokuva. molemmat katsovat kohti oikealla ylhäältä tulevaa valoa. 

Teksti:
1918
TYÖLÄISTEN JA TORPPARIEN MUISTOLLE
TILL ARBETARNAS OCH TORPARNAS MINNE 


Totuuden henki aina ompi vapaa ja sorru painosta ei kahleitten

Kamrater – ni lever genom åren i arvet som ni gett i drömmen som aldrig dör
(=Toverit – te elätte kautta vuosien perinnössä, jonka annoitte unelmassa, joka ei koskaan kuole)

- Suomenkileilinen teksti on on säe v. 1929 julkaistussa Punaisessa Kalenterissa olleesta nimimerkki Maurin (= Hugo Ahokanta) runosta ”Vuosisadan lapset”. Ruotsinkielinen teksti on kirjailija Leo Ågrenin

Muistomerkin rahoitukseen osallistui mm. 26 ammattiosastoa, tuhannet yksityiset sekä Vaasan ja Kurikan kaupungit. 


Lainaus päättyy


Kuva: AN, 7.12.2015

Hyvät ystävät!

Tätä Vaasan patsas/muistomerkki - hanketta voit seurata myös facebookissa!

Halutessasi voit olla mukana tietojen etsimisessä, ja auttaa myös kuvien ottamisessa jne.
Kommentoi / aloita, osallistu keskusteluun aiheesta Vakaumuksensa puolesta kaatuneet / työläisten ja torpparien muistomerkki osoitteessa

TÄÄLLÄ

Tutustu ja tykkää myös koko rojektin sivustosta

https://www.facebook.com/rojektixon/

Teksti ja kuvat: Aimo Nyberg
Rojekti X=:n inspiraattori, eläkkeellä oleva kuvisope

aimonyberg(at)gmail.com

Tätä sivua on päivitetty 8.11.2022

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LUITKO JO TÄMÄN?

Patsasprojekti on ja pysyy osana sivustoa

  LUETTELO JA LINKKILISTA VAASAN PATSAITA, MUISTOMERKKEJÄ JA MUISTOLAATTOJA     Sivusto Rojekti X = löytyy netistä osoitteesta htt...